"Minun mieleni on niin kummallinen,
kuin meri kuutamolla.
En tahtois ma touhuun ihmisten,
en tahtoisi yksin olla."
Eino Leinon sanat pyörivät mielessäni.
Kehossani jylläävä solujenvälinen sisällissota asettaa uusia vaateita hetkistä selviämiselle.
Ollakko vai eikö olla, vai ollakko sittenkin?
Jatkan hengittelyä ja epämääräistä henkistä ja fyysistä tassuttelua.
Tarvitsen päämäärän.
Tarvitsen suunnan.
Haen katseellani virikkeitä.
Aurinko.
Kävelen ikkunalle.
Hengitän valoa ja lämpöä itseeni ikkunaruudun läpi. Karkoitan suruisat ajatukset siitä, että joudun olla ikkunan tällä puolella, enkä pääse ulos lämmöstä nauttimaan.
Hetki on voitettu.
Kohti seuraavaa.
Olipa sinun hetkesi sisäisiä, ulkoisia, sinusta johtuvia tai johtumattomia - ota ne yksi kerrallaan.
Yksi.
Kerrallaan.
Nähdään taas!
-Smoothielli-
Hei Elliskä! Hienoa että olet tolpillasi siellä, joskin vielä ikkunan tällä puolen! Se on jo voitto. Päästä sängystä ylös. Vielä koittaa päivä kun pääset ikkunan tuolle puolen. Iloiten auringosta ja lämmöstä. Ja siitä että hyvät solut voitti. Suuri voimahalaus ja voimia taistoon. :) -sanna-
VastaaPoistaKiitos Sanna!!!!
PoistaSitä päivää innolla odotellaan!!!
Voimia sinulle hetkiin,sinä selviät, hetki hetkeltä, päivä kerrallaan! Halit ja kiitos! M
VastaaPoistaKiitos onnenpotkuista!!!
PoistaAivan niinkuin sanot, hetki ja päivä kerrallaan.
Sitä samaa sinulle! <3
<3
VastaaPoista"Elämän kukka kääntää kasvonsa aurinkoon", olet ihana! Paljon aurinkoisia ajatuksia sinne! M =)
VastaaPoistaKiitos aurinkoisista ajatuksistasi!
Poista