Kyllä, täytyy
myöntää, että mieleni
positiivisena
pysyminen on takuulla
yksi niistä
monista tekijöistä, joka
on auttanut minua
selviämään syksyyn
saakka.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi
itkenyt tai ollut pohjattoman surullinen ja
rehellisesti sanottuna olen sitä jollain tasolla
koko ajan. Tietyt asiat ovat kipeämpiä hyväksyä kuin
toiset ja uskon ajan ja avun kanssa selviäväni niistä.
Käytännössä
positiivinen ajatteluni voi olla
seuraavanlaista mielikuvaharjoittelua.
Muistin juuri
jonkun viisaan sanat,
”ei niin pahaa,
ettei hyvääkin”.
Hmmm…
Mitähän hyvää
voisin löytää välillä pahaltakin
tuntuvasta
arjestani?
Voitte vain
kuvitella kun ajatuksenjuoksuni
lähti pinkomaan aikamoista
vauhtia ja
loppupeleissä
nauratti niin, että tunsin
pakkoa tulla
kirjoittamaan ajatukseni ennen kuin
ne unohtuvat.
Voin myöskin
kuvitella, miten brutaaleilta ne
saattavat teistä
tuntua JA miten kaukaisilta ne
tuntuvat ehkä
parin vuoden päästä itselleni,
niin ainakin
toivon.
Hiusten
lähtemisestä:
Miten raikkaalta
tuulenvire ja pyörteet tuntuvatkin – sisätiloissa!
Jos en olisi
tiputtanut hiuksiani, tuskin olisin koskaan tajunnut
miten paljon ne
lämmittävät ja miten hyvä ilmastointi meidän
vessassa on. Tai
miten paljon nopeammin vesi valuu suoraan
silmien sisään
suihkussa, kun hiukset eivät ole pisaroita
pidättelemässä.
Lääkkeiden
ottamisesta:
Kasa pillereitä
aamulla ja illalla – mutta onneksi ei montaa kertaa
päivässä, sitähän
joutuisi ihan kokopäivätyöläiseksi sairaaksi jos
vaikka pitäisi
kolme kertaa päivässä ottaa! Eli – pääsen aika
vähällä…
Elämästä
lääkärikäyntien välillä:
(tämä on ollut
sellainen kova pähkinä purtavaksi minulle,
sitä kun tuntee
olonsa aika vainoharhaiseksi välillä kaikkine
tuntemuksineen ja
seuraaviin kokeidenottoihin vielä, äh, vain
6 päivää, 23
tuntia, 45 minuuttia…)
Eipähän tarvitse
ilmoittautua Reality Showiin kun jännitystä
ja vaarallisia
käänteitä riittää ihan omasta takaa.
Aikaisista
vaihdevuosien merkeistä:
Tämä on sinänsä
nyt sitten hyvin surullinen asia, joten
en tiedä onko
siinä mitään hyvää.
No, ehkä se, että
voin ymmärtää paremmin kaikkia
keski-ikäisiä
naisia, kun on itse kokenut sen, miten ahtaalta tuntuu
kun hiki pukkaa
päälle vaikka ei tee mitään ja
miten hiki pukkaa
vielä enemmän päälle,
vaikka tekisi
vain vähän…
Mutta mieluummin
vaihdevuodet elossa, kuin uudelleen
puhjennut
leukemia ja haudassa.
Unohtelusta ja hajamielisyydestä:
Alan jo tottua
seuraavaan kysymykseen:
”Etkö muista että
kerroin tämän?”
Tai toteamukseen:
”Me sovittiin
tämä viikko sitten…”
Elämä on välillä
hyvin jännää kun ei muista kaikkia asioita!
On
todennäköisesti tapahtunut niin paljon kaikenlaista,
että en vain
jaksa muistaa kaikkea ”irtosälää”.
Esimerkki.
Pyydän miestäni etsimään numeron paikalliseen Kelaan,
Pyydän miestäni etsimään numeron paikalliseen Kelaan,
muistan että sieltä oli soitettu ja pyydetty ottamaan yhteyttä.
Yhtäkkiä, viikko siirron jälkeen muistan, että voihan nenä,
Yhtäkkiä, viikko siirron jälkeen muistan, että voihan nenä,
sinnehän pitää soittaa.
Numero löytyy, mutta yhteyshenkilöni ei ole paikan päällä,
Numero löytyy, mutta yhteyshenkilöni ei ole paikan päällä,
joten pedagogisesti kerron nimeni, henkilötunnukseni,
puhelinnumeroni ja ilmiselvästi liian pitkän selityksen siitä,
miten olin unohtanut soittaa ja kuvauksen nykytilanteestani.
Vastaaja-aparaatista kuuluu piiip ja naisääni,
Vastaaja-aparaatista kuuluu piiip ja naisääni,
joka sanoo: ”Jätä viesti äänimerkin jälkeen”.
Mitä ihmettä – tallentuiko se edellinen viesti vai ei?
Mitä ihmettä – tallentuiko se edellinen viesti vai ei?
Alusta kuitenkin taas aloitan ja tässä viestissä en sitten näköjään
kyennytkään olemaan yhtä pedagoginen.
Saan nimittäin puhelinvastaajaani seuraavan viestin:
"Hei, Johan täältä (paikallisesta Kelasta) Försäkringskassasta!
"Hei, Johan täältä (paikallisesta Kelasta) Försäkringskassasta!
Minulle oli joku henkilö (olin siis unohtanut kertoa nimeni)
jättänyt sinun henkilötunnuksen (senhän jouduin muutenkin toistaa
monta kertaa päivässä eri kokeidenotoissa sairaalassa,
tässä vaiheessa näköjään tärkeämpi kuin nimeni)
ja puhelinnumeron, joten oletan että soittaja olit sinä (häpeää)."
Sitten tulee paras.
"Joo, ei minulla ole mitään kysymyksiä,
"Joo, ei minulla ole mitään kysymyksiä,
me käytiin kaikki asiat läpi viime keskiviikkona (päivää ennen siirtoa)
kun soitit (what! Minäkö!!!)
ja kaikki on kunnossa (kappas kehveliä – mitäköhän me ollaan sovittu!?).
Jos sinulla ei ole mitään kysyttävää niin kaikki on kunnossa.
Mutta älä epäröi soittaa jos haluat jutella tai kysyä jotain
(toisin sanoen kun näytät olevan noin sekavassa kunnossa
niin voisi olla parasta kertoa sinulle mistä me ollaan puhuttu). "
Mutta näköjään henkilötunnukseni ja puhelinnumeroni vielä muistan –
Mutta näköjään henkilötunnukseni ja puhelinnumeroni vielä muistan –
tadaa – jotain hyvää!
Ja minä sain ainakin makeat naurut tuosta – joten mikäs siinä –
katselemalla tylsiltäkin tuntuvia asioita uusin silmin voi saada ainakin
omat hyvänolon hormonit hetkeksi aikaa jylläämään – ja sehän voi
riittää juuri siihen hetkeen!
Nähdään taas!
-Smoothielli-
Oi olet kyllä ihmeellinen nainen!
VastaaPoistaSulla on kaunis mieli, kun aina jaksat löytää jotain positiivista!
Se on kyllä mahtava voimavara, kun ajattelee vastakohtaista, eli neksua ajattelua,
niin ei sen voimasta pitkälle jaksaisi. Sitä kaatuisi jo ennen liikkeellelähtöä
Tulee mieleen se voikukka, joka räjäyttää asfaltin, kun sen juuria on ensin kasteltu kyynelin..
Rakkautta sulle ja kiitos! Lizsis =)
Ihanan voimauttava ajatus asfaltin räjäyttäjästä. Kiitos siitä!!! Sinne myös lämpöä ja rakkautta!
PoistaHaastetta on selviytyä fyysisesti ja ottaa lujille myös henkisesti. Mutta henkisesti vahvempi olet tästä selvittyäsi �� pystyt hyvin käsittelemään omia tunteita ja ottamaan huumorin avuksi. Lämpimin ajatuksin lh
PoistaKiitos! Ei sitä enää ole varmaan sama ihminen, mutta tästäkin selvitään.
PoistaHalauksia ja lämpöä sinne!!!
Olet huippu! Aina nauran ja itken samaan aikaan, kun luen ajatuksiasi. Voimahaleja! t:mari
VastaaPoistaKiitos halauksesta - sinne myös voimaa ja haleja takaisin!
PoistaEi sun teksteistä kuivin silmin selviä. Olet mielessä!❤ Petra
VastaaPoistaKiitos... ei niitä aina kuivin silmin kirjoitakaan... Kiitos kun ajattelet.
PoistaNiinku itkettää ja naurattaa, minua myös... Mutta eipähän tarvitse sinun ainakaan hävetä hajamielisyyttäsi. Itse on joskus vähän vaikea selittää, miten onnistuin unohtamaan keittiön pöydälle juuri sen kirjan, jota lähdin varta vasten kirjastoon palauttamaan, tai miten voi olla mahdollista, että unohtaa sulkea vessan hanan... ja uskon 150% että jokainen nainen haluaisi oikeasti tietää, miltä näyttää ilman hiuksia. Mutta kun moni ei sitä voi ilman "pätevää" syytä selvittää kun ei halua hullun kapinallisen leimaa otsaansa. Eli nauti kovasti ja ota monta kuvaa muistoksi :) Ja paljon iloista mieltä ja voimia ja muuta sekalaista kivaa toivottelee Anna S.
VastaaPoistaKiitos ihanasta viestistä,
Poistavoithan sympatiasta vetäistä hiukset veke :D
Sä oot ihana!
Kiitos kaikesta toivotuksesta...
Samaa sitä sinulle pikku Anna!!
Olipahan ainutlaatuinen teksti! Tämmöinen aihe, ja naurattaa! :) Hyvää yötä voi hyvin!
VastaaPoistaKiitos! Nauru on aina hyvä!
PoistaHyvää yötä myös sinne ja terveisiä ja hyviä vointeja!
tulipahan mieleeni tota kirjoitusta lukessa omakohtainen vanha kokemus... kun ei aina muista......
VastaaPoistajoskus viime vuosituhannella... kun et ollut vielä syntynytkään... olin ollut tienpäällä tie kuinka monta yötä valvoneena..ja kotiväkee oli aina ikävä.. päätinpä illalla... tais olla kesäaikaa .. ja rekan nokka lapista kohti eteläsuomee... soittaa kotiin oulun paikkeilta tankkauspaikasta..puhelimia ei ollut silloin joka taskussa ta autossa.. oli lankapuhelimet pelkästään... sain rekan tankattua... ajettua parkkiin.. kävelin kahvilan puolelle, tilasin plikoilta jotain purtavaa... ja kävelin huollon puolelle soittamaan rakkaaalle mammalle ilmajoelle... otin luurin käteen... ja sormi numerokiekolla ..... niin... tota... mikäs se seinäjoen suuntanumero sitten olikaan.. ja , ja sitten täydellinen nollaus... k o t i n u m e r o ... enhän edes sitä muistanut.... ja kotiin piti soittaa... ei auttanut muuta kuin soittaa ..numerotiedusteluun... kas kun sen muistin.. kysyin likalta,kun vastasi.. etää kerro tyttökulta mikä mun kotinumero on.... heleä nauru kaikui korviini.. että maltatko kertoa nimesi.. ja mistä päin pitäisi koti löytyä.... sain änkytettyä tarvittavat tiedot tytön korviin... ja arvokas numero löytyi... ja nyt se laitettiin lompsan syövereihin tarkasti ylös.. ettei enää tarvi omaa numeroa kysellä... eikä se kyllä toista kertaa unohtunutkaan... kuinka korville oli musiikkia kuulla rakkaan mamman äänen, kuulla että kotona kaikki hyvin... ja matka jatkui.... muistin sentään käydä syömässä mitä olin tilannut.... niin että... unohtaminen näyttää ainakin jossain määrin olevan perinnöllistä..... olet kulta
Samoin :)
Poista