Ja älä ikinä anna periksi.
Ei sitä varmaan hengissä olisi selvitty,
jos periksi olisi antanut.
Isäni kertoo yhden sairaalakeikan
jälkeen seisseeni eteisessä ja mutisseeni
kuin itsekseen, että
"en mä kyllä täältä
tappelematta lähde".
Joka solu, joka ajatus, koko minä keskittyi
voittamiseen ja taistelemiseen.
Alun: "eihän mun kannata edes harjata hampaita enää koska mä kuolen",
väistyi aika taka-alalle ja päätin
ainakin pistää kampoihin niin paljon kuin
ehtisin.
Uskon siihen, että mielen mennessä edellä,
tulee keho perässä.
Meidän uskomattomasti suunnitellut kehomme voivat olla paljon äkykkäämpiä kokonaisuuksia kuin mihin nykyajan resursseilla edes pystytään tutkimaan.
Joten - yksi syy siihen, että olen selvinnyt hengissä on se, että olen tapellut. Välillä niinkuin mielipuolinen, asenteella - "hah - mustahan ei näin vähällä eroon pääse".
Ihana ajatus arkeamme voimistamaan,
sain sen ystäviltämme:
"Täst' elon vuorille polku vie,
taistelun, riemun ja voiton tie.
Taistele! Voita!"
Zacharias Topelius
("Pienen pienellä muutoksella varustettuna")
Nähdään taas!
-Smoothielli-
Kyllä!!! "Elämä on taistelun arvoinen, oi rakas siskoni tiedäthän sen"..(Ilkka Alanko) Mahtavaa että olet jaksanut taistella! Elämän soturi. Olet helmi ja timantti!
VastaaPoistaJälleen hieno kirjoitus, kiitos. Voimia ja haleja paljon, Lämpimin ajatuksin; -Lizsis-
Kiitos!!! Kiitos ajatuksistasi. Lämpöä sinne paljon täältä!!!
VastaaPoistaKiitos mahtavasta asenteesta! Olet upea!!!
VastaaPoistaNo kiitos... en nyt upeasta tiedä mutta kiitos sanoistasi..
PoistaTotta puhut ystäväiseni! Taisteluhenki on oltava. Itse mekin sillä asenteella ollaan menty ettei tarvitse surukukkia tulla tuomaan! Kyllä immuunijärjestelmäkin siihen reagoi kun on positiivisella mielellä. ; ) Lämpimin terveisin L.H
VastaaPoistaKiitos ajatuksistasi! Jatketaan samaan tahtiin! :)
Poista