maanantai 13. tammikuuta 2014

33. Vaivu itsesääliin



Uskon, että ripaus itsesääliä jossain vaiheessa
prosessia on jopa hyväksi!

Lillu siellä aikasi,
saa joltakin potku takalistolle,
ja tule takaisin elävien kirjoihin.

Kaikkien tunteiden pölyiset nurkat pölytetään
puhtaiksi ja jäljelle jää kiiltävänpuhtoiset paikat.

Itseni kohdalla syvä kiitollisuus ja rakkaus elämään
estää antamasta liikaa tunteita itsesäälille.

Minulla on yksinkertaisesti liian hyvin asiat
vaipuakseni sinne.

Palaan aina elämääni pystyssä pitäviin kulmakiviin ja
koen olevani rikas.

Jos eläisin Afganistanissa, jossa on reilut 31 000 000 ihmistä,
olisin jo todennäköisesti kuollut neljä
vuotta sitten synnyttäessäni lastamme sairaalan takapihalla
likaisen sermin takana. Maassa on 2000 kätilöä ja
joka viideskymmenes synnyttäjä kuoli vielä vuonna 2011.

Jos taas olisin asunut Amerikassa sairastuessani, olisin
varmaankin kuollut siihen, että en olisi ottanut itselleni
kunnon vakuutuksia – otetaan ne sitten kun tullaan vanhemmiksi!
Elämäni olisi hitaasti valunut ulos minusta, koska en olisi
kirjoittanut nimeäni oikeisiin papereihin.

Tai jos olisin afrikkalainen -
luuydinluovuttajaa ei olisi ehkä ollenkaan löytynyt.
Luovuttajia on vaikeata löytää maista, jossa verisairaudet ovat
yleisiä ja joissa terveydenhuollon taso on vasta nousemassa.

Mutta – nyt elän missä elän – Ruotsisa tällä hetkellä ja hoitoni
eivät maksa minulle muuta kuin taistelutahtoni ja voimani.
En ikinä ehdi maksaa veroillani takaisin sitä, mitä olen saanut.

Vain syövän saaminen remissioon maksoi n. 50 000 euroa.
Luuydinsiirron kaikkine kuluineen sanotaan maksavan 300 000 euroa.


Joten – minulla on kaikki syyt olla kitisemättä ja
yrittää vain löytää itsestäni taas se, millä
mennään eteenpäin.
Juuri tällä hetkellä silmissäni pyörivät eurot
ja dollarit aivan yhtä paljon kuin teidänkin.

Hups, minähän olen lähes puolen miljoonan dollarin tyttö.

Tässähän pitää kohta alkaa keksiä tapoja antaa takaisin
jollain tavalla…



Juttujeni juuria:
Afganistan:
USA:
Afrikka:
Rahat:



Nähdään taas!



-Smoothielli-

8 kommenttia:

  1. Kun itse n.5 vuotta sitten sain tuomion sairaalassa ja olin valmistautumassa hätä dialyysiin sekä munuais-siirtoon....koin jotain ihmeellistä. Jostain kummasta, itsesääli vaihtui aika pian riemukkaaksi hekotukseksi päin herra kuoleman kasvoja. Se on kumman vapauttava tunne kun voi sanoa että, "mitä sitten" tai "onks tässä tosiaan kaikki mihin pystyt?"
    Kiitos sydämesi avaamisesta jälleen, olet supergirl!!!
    -Susku-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Me ollaan sankareita kaikki, kun aivan läheltä kurkistaa...."
      Halauksia ja kiitos itse kun jaoit sun hekotushetket,
      niin kummalliselta kuin se tuntuukin ja surrealistiselta kuoleman
      edessä, niin paras? tapa siitä selvitä on nauraa....
      Hekotellaan!
      Elossa!

      Poista
  2. Vihdoinkin yksi neuvo jota minäkin osaan noudattaa :D Siis se vaipumispuoli... No, tulihan sitä vähän perspektiiviä ajateltavaksi. Hauskaa kun jaksat kirjoittaa. Paljon haleja ja hulvatonta maanantain jatkoa! /Anna S.

    VastaaPoista
  3. Ohhoh, eipä olisi ikinä tullut ajateltua ja mietiskeltyä tälläisiä asioita, ilman sinun 'elossaselviämissatatapaa'blogiasi. Kiitos, tämä on havahduttava kirjoitus!

    Vau, on sitä jokseenkin onnekas, kun on sattunut syntymään suomenkinkaltaiseen hyvinvointivaltioon, kun asioita miettii tuolta kannalta. On sinulla ihanan kaunis suhtautuminen ja arvostus elämään, vaikka se veikin välillä niin päinvastaiseen suuntaan.

    Käväisit sitten hakemassa uutta potkua ns."murheellisten laulujen maasta" ja pistit näin hienon kirjoituksen ruutuun. :) Wau!
    Kaunis kiitos ja kumarrus!
    Lämpimänpunainen ja auringonkeltainen hali täältä suomineidon hameenhelmasta!
    -Lizsis-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kiität!!!
      Halaus!
      Ja kiitos potkuista.
      You know!

      Poista
  4. Asioita on kyllä hyvä aina suhteuttaa. Se vain tuppaa välillä minulta ainakin unohtumaan. Kiitos muistutuksesta. Ja kiitos myös tästä koko blogista. Jaat ajatuksillasi voimaa muillekkin. Sä oot todellinen taistelija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon sanoista Sonja,
      mä yritän ainakin. :)
      Eipä sitä muuta voi!
      Kiva että mun jutuista on iloa,
      ne tuo mulle ainakin vähän sisältöä
      päiviin, aina kun saan siis kirjoittettua...
      Ja kiva lukea jos joku kommentoi...
      Terveisiä teille kaikille!!!

      Poista

Kiitos siitä että halusit jättää jälkesi tai
sanoa pienen sanasen,
kaikki ne huomioidaan ja arvostaen vastaan otetaan.