35. Älä katkeroidu

Syvällinen ajatus,
mutta uskon sen olevan yksi avainasioista
selviämistaistelussa.

Itseäni on auttanut se, että en ole eristäytynyt omaan
maailmaani ja kuvitellut olevani ainoa ihminen, 
jota elämä paiskoo.

Olen yrittänyt suhteuttaa kaikkea tapahtunutta todellisuuteen -
siihen, että elämä on kivistä välillä meille kaikille.

Samanaikaisesti kun päässä pyörii kysymyksiä ja ajatuksia
sekä menneestä - miksi sairastuin, miksi selviydyin?
- pyörivät kysymykset tulevaisuudesta - miten ihmeessä uskallan
elää taas? Mitä jos syöpä tulisikin takaisin? Mistä saisin voimaa
aloittaa alusta? 

Miksi, miten ja milloin ovat suosittuja mietelmieni aiheita tällä
hetkellä päässäni.

Sitten taas yritän rauhoittaa kortisonilla kiihdytettyjä aivojani
ylikuumenemiselta ja ottaa hetken kerrallaan.

Tänään ja juuri tällä hetkellä istun keittiön pöydän ääressä
kirjoittamassa tätä tekstiä.

Pöydällä on tulppaanikimppu mustikanvarpujen ympäröimänä.
Parvekeremontin porat ovat hiljenneet hetkeksi.
Tyhjä kahvikuppi on vieressä, olen siis syönyt aamupalaa.
Jaloissani on lämpimät villasukat,
en tunne kipua.

Minulla on kaikki syyt olla kiitollinen tästä hetkestä ja toivoa,
että elämänvoima, lääketieteen edistyksellisyys ja kaikki tähän
taisteluun ladattu voima voittavat tämän taistelun.

1kk ja 3 viikkoa ensimmäiseen virstanpylvääseen,
puoleen vuoteen luuydinsiirrosta. 
En tietoisesti laske päiviä, mutta jossain alitajunnassa vilahtelee
kampa josta tippuu yksi piikki joka päivä.

Ajatusten hallinnalla mennään eteenpäin ja jos tulevaisuudessa
katkeroidun - mikä voi hyvinkin tapahtua - toivon, että löydän
sivulleni lukemaan ajatuksiani ja muistan, että voin ajatella
toisin.

Nähdään taas!


-Smoothielli-



"Kun pysähdyt hetkeksi, 
huomaat miten ihmiset elämäsi varrella ovat sinua muokanneet. 
Kaikki. Pidä niistä kiinni, jotka ovat tärkeitä. 
He ovat niitä, jotka tekevät sinusta sileän.
Sileän kuin kivi meren rannalla jota aallot ovat hyväilleet."