13. Kiellä kaikki

 

Minä sanon:

- Kai sä ymmärrät että minä en istu tässä ja sinä et puhu minulle.

Puhut jollekin toiselle.

Johon lääkärini sanoo:

- Tiedän sen. Se tuntuu siltä.

Näin kaiken ulkopuolisen silmin.

Olin pieni kärpänen katossa ja katsoin miten jonkun ressukan

maailmaa, elämänkatsomusta, arvoja, ihmisarvoa, arkea ja persoonaa

oltiin muuttamassa pala palalta.

Kielsin kaiken.

Ymmärsin kylläkin kaiken intellektuaalisella, järjellisellä,

tasolla, mutta ajattelin, että nyt otetaan sitten sekunti

kerrallaan tästä eteenpäin.

Kylmän rauhallisesti pyysin lääkäriä poistumaan huoneesta

että voisin soittaa muutaman puhelun.

Hän lähti hoitamaan paperiasioita saadakseen minulle huoneen osastolta.

Muistan miten järjestelmällisesti soitin puhelut tärkeimmille

ihmisille, kerroin tilanteen samanlaisella äänellä kuin olisin kertonut

ostaneeni maitoa ja piimää kaupasta. 

Lääkärin tullessa takaisin huoneeseen, otin mukaan

reppuni ja seurasin perässä.

Jännitti, miltä osasto näyttää.

Sain mielestäni osaston hienoimman huoneen mahtavalla näköalalla.

Sisälläni kiristävä tunne muistutti todellisuudesta ja siitä, että seuraavana aamuna

työkaverini kävelisivät töihin viereiseen taloon minun ollessa

aivan väärällä puolella ikkunaa. Kielsin itseäni ajattelemasta asiaa.

Ajattelin, että kaikki tämä täytyy olla totta, mutta todennäköisesti

väärinkäsitys. Nukun täällä kivassa huoneessa yhden yön ja menen

huomenna kotiin. Ei tällaista minulle tapahdu.

Olen asioita kieltämällä saanut välillä luotua itselleni

turvallisen kuplan jonka sisällä minä määrään elämääni.

Varsinkin tilanteissa, joissa on vain joutunut odottamaan.

Olen kuitenkin tietoinen siitä, että kupla on vain ohutta mielikuvituksen

tuotetta ja puhkeaa joku päivä.

Se päivä, kun tilanne johtaa siihen, että kovapäisimmänkin eteen

tuodaan faktat jota ei enää voi kieltää, on pilvenreunalta pudottava.

Riippuen siitä, miten tietoinen on ollut tekemästään valinnasta,

on matka takaisin arkeen joko hyvin tuskallinen tai vain

tuskallinen.

Kaiken sen arvoista?

Ainakin minulle!

Nyt taas turvallinen kuplani on jälleen kerran puhjennut

ja tässä on mennyt muutama päivä, monta puhelua,

keskustelua rakkaiden ja asiantuntijoiden kanssa, kun taas

sain uudelta tuntuvan asian oikeisiin mittasuhteisiin.

Tällä hetkellä minulla ei ole syytä kieltää mitään,

olen hyväksynyt sen mikä hyväksyttävä on ja

päättänyt elää läpi kaiken sen mitä vaaditaan.

Toivon pilkahdukset ovat muuttuneet kirkkaiksi välähdyksiksi,

enkä enää pelkää.

Edellisviikolla jouduin yhtäkkiä lisäkokeisiin, 

hoitaja muodosti asian aika hauskasti:

”Otamme kokeet kolmannen kerran varmistaaksemme

ettemme näe mitään”.

Ehdin jo luonnollisesti mennä listani läpi kaikesta tätä matkaa

mutkistavasta asiasta ja olin aika ylpeä itsestäni, koska en enää

pelännyt! Soitin siskolleni ja puhelun jälkeen tulin siihen

johtopäätökseen, että ”mitä tahansa se nyt onkin, niin se ei minua

tule tappamaan”.

Nukuin yöni hyvin, soitin hoitajalleni aamulla ja pyysin lukemaan

koetulokset.

Kaikki oli niin kuin pitikin.

Kaiken kieltäminenkin olisi myös ollut ihan loistava tapa saada nukuttua

hyvin, mutta nyt en tehnyt niin.

Säästetään sitä tuleviin päiviin!

Joten – jos on pakko – kiellä kaikki,

mutta muista, se ei voi olla pysyvä tila.

Nähdään!

Ps. Lopuksi japanilainen tanka, sanoina teille kaikille, jotka olette

ilmaisseet seuraavanne ajatuksiani blogissani. En voi sanoa muuta

kuin että tunne on ihmeellinen minullekin ja että saan paljon voimia

siitä, että tunnette saavanne jotain ajatuksistani.

”Minä ilahdun

kun lehteilen kirjaa ja

löydän henkilön

tarkalleen samanlaisen

kuin minä itse olen.”

                         Akemi

Jos nyt ihmisinä emme tarkalleen samanlaisia ole,

niin ajatuksemme voivat jollain tasolla 

kuitenkin yhteen solmiutua.

Kaikkea parasta teille kaikille toivoen,

-Smoothielli-