tiistai 25. maaliskuuta 2014

45. Mielen uhkakuvista

"Jos haluamme pysyä rohkeina,
emme saa antaa ajatustemme viipyä
pelottavissa uhkakuvissa."
                                            (ia s. 102)

Siskoni taas luki tuon rauhoittavan ajatuksen
korvaani puhuessamme puhelimessa aamulla.

On tämä aikamoista mielenhallinnan korkeakoulua,
taidanpas vetää tohtorin paperit tästä vielä jonain
päivänä. Tai sitten en - voipi olla että kun tästä
mankelista selviän niin maailma näyttää vähän
erilaiselta!

Viikonloppu kulunut akuutin kautta osastolla maatessa,
jonkinlaisia neurologisia ongelmia jotka
ilmenevät kipuna kasvoissa ja puutuneena alahuulena.

Solumyrkkyviikko alkoi kuitenkin sovitusti eilen ja
olen kohta lähdössä sairaalaan - pääsin siis kotiin ja
saan käydä kotoa käsin hoidoissa.

Oma sänky on kullan kallis tällä hetkellä.


Rohkeutta ja voimaa Sinunkin päivääsi!
Kiitos kaikista terveisistä joita sain erityisesti
Etelä-Pohjanmaalta Suomesta viikonlopun aikana!
Ne lämmittävät sydäntä ja mieltä.



ps. Siirryin muutama vuosi sitten Euroviisuja boikotoivien
joukkoon, mutta kuuntelin tämän vuoden ehdokkaat.
Katsotaan miten Euroopan poliittinen tilanne vaikuttaa
voittajan valintaan..

Kuuntelin eri maiden laulut läpi ja epäilen, että alla oleva
laulaja tulee päätyvän aika korkealle.

Boikotoimiseni jatkukoot...




Nähdään taas!


-Smoothielli-


3 kommenttia:

  1. Uskon mielenhallinnan mestariuteesi ja vaikka värkkään sinulle oikean tohtorinhatun :D

    Haleja/Anna S.

    VastaaPoista
  2. "Mielen hallinta", se on toden totta tarpeen nyt jos koskaan!!

    Maailma on niin kuin syvä ja synkeä kaivo jonka pohjalla ihmispoloiset kököttävät, mielet yhtä mustina. Yrittäen epätoivoisesti, kaula pitkällä, tähyillä ylöspäin, josko edes pienen valon pilkahduksen näkisivät.

    Sinä taasen, harjaantuneena mielen hallitsijana jo tiedätkin mitä silloin pitää tehdä...
    No tietenkin, vetää syvemmälle päähän, aina korvia myöten se kypärä jonka nimi on Toivo (vanha tuttumme :-))
    Silloin sieltä, kaivon synkeimmästäkin kohdasta voi nähdä aamuauringon loistavat säteet jotka valaisee sen pimeimmänkin kuilun. Se täyttää mielen rauhalla, onnellisuudella, tyyneydellä ja rohkeudella!!

    Motto olkoon : "Ei muutaku leukanyöriä kiriämmälle, sano mummo ku kaivohon putos"

    -Susku-

    VastaaPoista
  3. Kiitos kirjoituksestasi jälleen. Se on niin puhdasta ja aitoa, miellyttävää lukea.
    Ajattelin tuota sanaa, "uhkakuva". Kun joku uhkaa, niin se pelottaa. Ja kun ajattelee kuvaa, niin se kertoo yleensä enemmän kuin tuhat sanaa, joten se on pelottava yhdistelmä.

    Eräs kirja sanoi pelosta, että "se tarkoittaa sitä, että odottaa tapahtuvaksi jotain sellaista, mikä vahingoittaa tai satuttaa; tavallisesti se on tuskaisa tunne, johon liittyy pahaa aavistusta, kauhua ja levottomuutta.

    Pelko voi kuitenkin tarkoittaa myös minkä tahansa mahdollisesti haitallisen tai vahingollisen tyyntä tunnistamista tai huomioon ottamista, mikä saa ihmisen ryhtymään järkeviin varotoimiin ja menettelemään kaukokatseisesti (it-2 s.498).

    Mielenhallinta vaatii paljon, että saa uhkakuvat vaihtumaan vastakohtaisiksi.
    Olisiko se toivekuva? Ei, koska toive ei ole yhtä syvää ja todellista kuin toivo.. Toivo, haa, siihen palaamme aina, kuten edellinen Suskun kirjoitus osoittaa!
    "Toivo=Luottamus, halun sävyttämä harras odotus, että jotain suotuisaa tapahtuu; uskoa, että se mitä halutaan, voidaan saada; onnistumisen mahdollisuutta; sitä johon toiveet keskittyvät; toiveikkaan odotuksen tai lupauksen lähdettä; jotain toivottua, eli toivon kohdetta. Hepr. verbijuuri qawah, josta johtuvat toivoksi käännetyt sanat, merkitsee pohjimmilktaan 'odottaa' hyvin hartaasti. Kreik. sana el-pis (toivo) merkitys on 'hyvän odotus' (it-2 s.1145).

    Sitä me odotamme! Sitä hyvää, millä on vankat perusteet ja mahdollisuus toteutua!
    Rakkain ajatuksin Lizsis

    VastaaPoista

Kiitos siitä että halusit jättää jälkesi tai
sanoa pienen sanasen,
kaikki ne huomioidaan ja arvostaen vastaan otetaan.