20. Kirjoita tapahtuneesta

Siinä toisessa todellisuudessa, jossa vielä puoli vuotta sitten elin,

kävin töissä ja kohtasin kovia kokeneita ihmisiä.

Kannustin heitä kirjoittamaan asioista jotka koskettavat sydäntä

ja tunteita. Kannustukseni perustuu amerikkalaiseen tutkimukseen*

jossa kirjoittamisella huomattiin olevan yhteys hyvinvointiin.

Ohje on yksinkertainen:

Kirjoita vaikeasta tai traumaattisesta aiheesta joka herättää

syviä tunteita 15 min päivässä 4 päivää peräkkäin.

Elänkö itse sitten niinkuin opetan?

Olen ollut päiväkirjaihminen pienestä saakka.
Mutta nyt täytyy kyllä myöntää, että jutun juuret
välillä hävisivät.

Ensimmäisiin viikkoihin ei kynä edes pysynyt kädessä.
Sitten kun se pysyi, meni liian paljon energiaa sen miettimiseen,
että mikä päivä oli.
Tai kuukausi.
Vuodenaika paljastui vilkaisemalla ikkunasta ulos -
kevään heleä vehreys oli muuttunut keskikesän syvään
vihreään.

Eli siis pihalla olin kuin lumiukko vinon porkkananenänsä
kanssa ja aloitin jälleen kirjoittamisen silloin kun se
tuntui ulospääsytieltä ja helpotukselta, ei taakalta.

Tänne kirjoittamisesta nautin valtavasti ja lisääntyvä
lukijajoukko todistaa siitä, että joku näitä myös lukee.
Se on minun oudossa arjessani yksi niistä ihmeistä,
josta saan voimaa.

Joten - kynät esille silloin kun siltä tuntuu.
Tai näppäimistö.


Nähdään taas!

-Smoothielli-

*Pennebaker JW. Telling stories. The health benefits of narrative. Literature and Medicin Spring 2000; 19(1):3-18.

19. Hyväksy Suru

Suru on ihmeellinen asia:
näkymätön, mutta niin voimakas,
että se vuorovesien lailla
sekä vetää sieluni rannat täysin kuiviksi,
että hukuttaa ne vedellä.

Olen pelännyt surua.
Sitä Suurta Surua, joka voimakkaana
hukuttaisi minut, kun lopulta alkaisin
tajuamaan, mitä kaikkea on tapahtunut.

On ollut niin paljon pää kylmänä
selviämistä, että tunteet eivät ole
löytäneet itselleen tilaa aivoistani
tai sydämestäni.

Tiesin, että tulisi päivä kun joudun
kasvotusten syvien surun tunteiden
kanssa.

Annoin kuitenkin mielessäni itselleni
luvan käsitellä tämän kaiken omassa
tahdissani.

Annoin itselleni luvan olla superreipas
ja positiivinen, mutta myös surullinen
juuri sillä hetkellä kun suru tulisi.

Surua ei voi ohjailla.
Sillä on aivan oma elämä ja tahtonsa.

Ensimmäisten surun aaltojen iskiessä
sieluni kallioihin, olin poissa tolaltani.

Ne iskivät niin kovalla voimalla ja
vauhdilla, että tunsin fyysistä kipua.

Pieni järjen ääni muistutti taustalla:
Tämä on oikein, tämä on hyvä, et ole
robotti vaan tunteva ihminen ja jos
reaktiota ei tulisi, silloin olisit liemessä.

Opettelin hyväksymään surun.

Se oli alun tunnottomuuden jälkeen
raikas muistutus siitä, että en ole
tunnekuollut.

Se on silti ihmeellinen asia.
Se saattaa vierailla luonani kesken
naurun, kuulemani laulun, tuoksun,
mutta etenkin silloin kun kaikki on
hyvin. Olen iloinen, että se haluaa
tulla ulos.

Eloonjäämisvaihe alkaa pieni pala
kerrallaan väistymään taakse ja
elämä suurine tunteineen jatkuu.

Olen selvinnyt kesän yli ja syksy
on saapunut.

Haluan toivottaa teille kaikille lukijoille
Ihanaa viikonloppua
Tommy Tabermannin "Road map":n sanojen myötä:

"Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella,
outoja hedelmiä hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä
et löydä perille."

Nähdään taas!

-Smoothielli-

18. Siedä hetkiä

"Minun mieleni on niin kummallinen,
kuin meri kuutamolla.
En tahtois ma touhuun ihmisten,
en tahtoisi yksin olla."

Eino Leinon sanat pyörivät mielessäni.

Kehossani jylläävä solujenvälinen sisällissota asettaa uusia vaateita hetkistä selviämiselle.

Ollakko vai eikö olla, vai ollakko sittenkin?

Jatkan hengittelyä ja epämääräistä henkistä ja fyysistä tassuttelua.

Tarvitsen päämäärän.
Tarvitsen suunnan.

Haen katseellani virikkeitä.
Aurinko.

Kävelen ikkunalle.
Hengitän valoa ja lämpöä itseeni ikkunaruudun läpi. Karkoitan suruisat ajatukset siitä, että joudun olla ikkunan tällä puolella, enkä pääse ulos lämmöstä nauttimaan.

Hetki on voitettu.
Kohti seuraavaa.

Olipa sinun hetkesi sisäisiä, ulkoisia, sinusta johtuvia tai johtumattomia - ota ne yksi kerrallaan.
Yksi.
Kerrallaan.

Nähdään taas!

-Smoothielli-

17. Haista vapautta

Ensimmäinen päivä eristyksissä ja muurahaisia housuissa.

Hiivin iltamyöhällä avaamaan kielletyn oven ja ottamaan kuvan kyltistä jossa ohjeet sisääntulijoille. Brutaalisti laastaritepillä liimattuna.

Vedin keuhkoihini ilmassa leijuvaa sairaalailmaa. Muutaman silmänräpäyksen katsoin käytävillä vapaasti käveleviä ihmisiä ja keräsi itseeni voimaa.

Mikä tahansa sinua pitää vankinaan, kokeile kurkistaa rajan yli ja vähitellen tuntea miten väliaikaista kaikki on - yhdessä yössä voi tapahtua niin paljon asioita.

Kuten minun tapauksessani, arvoni kohosivat sen verran että olen saanut tänään liikkua osastolla.

Huomisesta eteenpäin se ilo sitten loppuu kun luuydinsiirto on edessä.

Mutta se on vasta huomenna - vielä on yö aikaa tapahtua ihmeitä tai jos ei ihmeitä niin levollista unta ainakin toivon kaikille!


Nähdään taas!



~smoothielli~

16. Kurkota taivaisiin

Mikä on pahinta mitä voisi tapahtua?
Että se mitä lupasit ei täyttyisikään.

Usko siihen että sitä voi ja pystyy tekemään jotain mihin et itse usko, on minulla ollut yksi selviämiskeinoista.

Mitä sitten olen luvannut?

Juosta puolimaratoonin vuonna 2015.

Missä juoksukunnossa olen - huippu - vai rapa?
Diplomaattinen vai rehellinen vastaus?

Diplomaattinen vastaus kuuluisi seuraavasti:
- Joo, näillä edellytyksillä aika paljon työtä vaativa tavoite mutta eiköhän se siitä.

Rehellinen vastaus:
- Mulla ei ole hajuakaan. Minut on juuri siirretty eristykseen laskeneiden arvojeni vuoksi. Saan luuydinsiirron torstaina 19/9 ja eristys yhden hengen huoneessa jatkuu vähintään 4 viikkoa.

Se että lupasin juosta puolimaratoonin vuonna 2015 on ulkoinen pakote ja porkkana sille, että näen itseni vielä elossa yli vuoden jälkeen.

Nyt tulevien viikkojen, todennäköisesti reilun kuukauden ajan elän elämäni huoneessa, jossa Intiassa asuisi 20 henkinen perhe, jossa tuuletus on parempi kuon isoimmassa Volvossa ja jonka ikkunasta näen ihanan vanhan metsän vielä vehreine lehtineen, muuttuvan syksyn eri väreissä.

Joten - kuuseen kurkottaminen voi olla arvokkaampaa kuin pelko katajaan kapsahtamisesta.

Mikä on sinun suuri vuoresi ylitettävänä?
Mistä sinä saat voimaa ja syytä herätä aamulla?

Kiitos kaikista ajatuksista joita lähetätte!
Ne otetaan kiitollisina vastaan.

Nähdään!

-Smoothielli-

15. Pyri tyytyväisyyteen

Olen miettinyt sitä, että miksi

sopeuduin niin nopeasti sairauteeni.

Jos siihen nyt voi sopeutua,

no, ainakin hyväksyin sen hyvin

nopeasti aikakaudeksi elämässäni

joka nyt on vain käytävä läpi.

Olen tehnyt itselleni diagnoosin:

se, että olen ennen sairastumistani

yrittänyt olla tyytyväinen elämääni,

vaikuttaa myös siihen, että pystyn

helpommin hyväksymään nopeasti

muuttuvat tilanteet.

Jos olisin koko ajan ollut hyvin

tyytymätön, toivonut jotain suurempaa,

jotain parempaa, jotain jota jollain

toisella ihmisellä on, olisin varmaan

saanut taistella paljon enemmän

katkeruuden tunteiden kanssa.

Eli olen ihminen jolla ei ole unelmia?

En todellakaan.

Yritän vain nähdä juuri tällä hetkellä

tapahtuvat elämässäni ainutkertaisina

ja nauttia niistä juuri nyt. En huomenna,

en ensi viikolla tai palkankorotuksen

jälkeen. Juuri nyt.

Joten – kun olet tyytyväinen elämääsi

nyt – on sinulla suurempi mahdollisuus

olla sitä senkin jälkeen kun elämä

hurvittelee pitkin omia vuoristoratojaan!

Pienet hetket kantavat sinua eteenpäin

ja kohta huomaat muodostaneesi niistä

kestävän elämän ketjun.

Nähdään taas!

-Smoothielli-

14. Pese vessa

Oh-lal-laa sitä tunnetta, kun pystyy itse taas jynssätä kylpyammeen kirkkaaksi,

pytyn puhtaaksi, pölyt lattialta ja vielä puhtaan pyyhkeen roikkumaan –

voittajana on helppo tuulettaa!

Minusta on kuitenkin vielä johonkin!

En voi väittää maanneeni sängyssä ja unelmoivani vessanpesusta.

Pidin kuitenkin ensimmäisinä elpymisen merkkeinä sitä, kun

eräänä päivänä heräsi haluni kantaa korteni kekoon.

Pieniä nämä kekoni aluksi olivat ja meillä asuikin joku perheenjäsenistäni

kolme ensimmäistä kuukautta pyörittäen kaikkea elämään liittyvää.

Joten – siitä että tekee jotain, mistä ennen on selvinnyt ja josta nyt selviää

on tosi voimauttavaa ja antaa voimia selvitä seuraavaan hetkeen!

Keksi itsellesi asioita, joista olet joskus saanut iloa ja osatavoitteena

vielä luvata itsellesi selvitä siitä.

You can do it!

Nähdään taas!

-Smoothielli-