22. Ajattele positiivisesti

Kyllä, täytyy myöntää, että mieleni

positiivisena pysyminen on takuulla

yksi niistä monista tekijöistä, joka

on auttanut minua selviämään syksyyn

saakka. 

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi 

itkenyt tai ollut pohjattoman surullinen ja 

rehellisesti sanottuna olen sitä jollain tasolla

koko ajan. Tietyt asiat ovat kipeämpiä hyväksyä kuin

toiset ja uskon ajan ja avun kanssa selviäväni niistä. 

Käytännössä positiivinen ajatteluni voi olla 

seuraavanlaista mielikuvaharjoittelua.

Muistin juuri jonkun viisaan sanat,

”ei niin pahaa, ettei hyvääkin”.

Hmmm…

Mitähän hyvää voisin löytää välillä pahaltakin

tuntuvasta arjestani?

Voitte vain kuvitella kun ajatuksenjuoksuni

lähti pinkomaan aikamoista vauhtia ja

loppupeleissä nauratti niin, että tunsin

pakkoa tulla kirjoittamaan ajatukseni ennen kuin

ne unohtuvat.

Voin myöskin kuvitella, miten brutaaleilta ne

saattavat teistä tuntua JA miten kaukaisilta ne

tuntuvat ehkä parin vuoden päästä itselleni,

niin ainakin toivon.

Hiusten lähtemisestä:

Miten raikkaalta tuulenvire ja pyörteet tuntuvatkin – sisätiloissa!

Jos en olisi tiputtanut hiuksiani, tuskin olisin koskaan tajunnut

miten paljon ne lämmittävät ja miten hyvä ilmastointi meidän

vessassa on. Tai miten paljon nopeammin vesi valuu suoraan

silmien sisään suihkussa, kun hiukset eivät ole pisaroita

pidättelemässä.

Lääkkeiden ottamisesta:

Kasa pillereitä aamulla ja illalla – mutta onneksi ei montaa kertaa

päivässä, sitähän joutuisi ihan kokopäivätyöläiseksi sairaaksi jos

vaikka pitäisi kolme kertaa päivässä ottaa! Eli – pääsen aika

vähällä…

Elämästä lääkärikäyntien välillä:

(tämä on ollut sellainen kova pähkinä purtavaksi minulle,

sitä kun tuntee olonsa aika vainoharhaiseksi välillä kaikkine

tuntemuksineen ja seuraaviin kokeidenottoihin vielä, äh, vain

6 päivää, 23 tuntia, 45 minuuttia…)

Eipähän tarvitse ilmoittautua Reality Showiin kun jännitystä

ja vaarallisia käänteitä riittää ihan omasta takaa.

Aikaisista vaihdevuosien merkeistä:

Tämä on sinänsä nyt sitten hyvin surullinen asia, joten

en tiedä onko siinä mitään hyvää.

No, ehkä se, että voin ymmärtää paremmin kaikkia

keski-ikäisiä naisia, kun on itse kokenut sen, miten ahtaalta tuntuu

kun hiki pukkaa päälle vaikka ei tee mitään ja

miten hiki pukkaa vielä enemmän päälle,

vaikka tekisi vain vähän…

Mutta mieluummin vaihdevuodet elossa, kuin uudelleen

puhjennut leukemia ja haudassa.

 
Unohtelusta ja hajamielisyydestä: 

Alan jo tottua seuraavaan kysymykseen:

”Etkö muista että kerroin tämän?”

Tai toteamukseen:

”Me sovittiin tämä viikko sitten…”

Elämä on välillä hyvin jännää kun ei muista kaikkia asioita!

On todennäköisesti tapahtunut niin paljon kaikenlaista,

että en vain jaksa muistaa kaikkea ”irtosälää”.

Esimerkki.
Pyydän miestäni etsimään numeron paikalliseen Kelaan,

muistan että sieltä oli soitettu ja pyydetty ottamaan yhteyttä.

Yhtäkkiä, viikko siirron jälkeen muistan, että voihan nenä,

sinnehän pitää soittaa.

Numero löytyy, mutta yhteyshenkilöni ei ole paikan päällä,

joten pedagogisesti kerron nimeni, henkilötunnukseni,

puhelinnumeroni ja ilmiselvästi liian pitkän selityksen siitä,

miten olin unohtanut soittaa ja kuvauksen nykytilanteestani.

Vastaaja-aparaatista kuuluu piiip ja naisääni,

joka sanoo: ”Jätä viesti äänimerkin jälkeen”.

Mitä ihmettä – tallentuiko se edellinen viesti vai ei?

Alusta kuitenkin taas aloitan ja tässä viestissä en sitten näköjään

kyennytkään olemaan yhtä pedagoginen.

Saan nimittäin puhelinvastaajaani seuraavan viestin:
"Hei, Johan täältä (paikallisesta Kelasta) Försäkringskassasta!

Minulle oli joku henkilö (olin siis unohtanut kertoa nimeni)

jättänyt sinun henkilötunnuksen (senhän jouduin muutenkin toistaa

monta kertaa päivässä eri kokeidenotoissa sairaalassa,

tässä vaiheessa näköjään tärkeämpi kuin nimeni)

ja puhelinnumeron, joten oletan että soittaja olit sinä (häpeää)."

Sitten tulee paras.

"Joo, ei minulla ole mitään kysymyksiä,

me käytiin kaikki asiat läpi viime keskiviikkona (päivää ennen siirtoa)

kun soitit (what! Minäkö!!!)

ja kaikki on kunnossa (kappas kehveliä – mitäköhän me ollaan sovittu!?).

Jos sinulla ei ole mitään kysyttävää niin kaikki on kunnossa.

Mutta älä epäröi soittaa jos haluat jutella tai kysyä jotain

(toisin sanoen kun näytät olevan noin sekavassa kunnossa

niin voisi olla parasta kertoa sinulle mistä me ollaan puhuttu). "


Mutta näköjään henkilötunnukseni ja puhelinnumeroni vielä muistan –

tadaa – jotain hyvää!

Ja minä sain ainakin makeat naurut tuosta – joten mikäs siinä –

katselemalla tylsiltäkin tuntuvia asioita uusin silmin voi saada ainakin

omat hyvänolon hormonit hetkeksi aikaa jylläämään – ja sehän voi

riittää juuri siihen hetkeen!

Nähdään taas!

-Smoothielli-

18. Siedä hetkiä

"Minun mieleni on niin kummallinen,
kuin meri kuutamolla.
En tahtois ma touhuun ihmisten,
en tahtoisi yksin olla."

Eino Leinon sanat pyörivät mielessäni.

Kehossani jylläävä solujenvälinen sisällissota asettaa uusia vaateita hetkistä selviämiselle.

Ollakko vai eikö olla, vai ollakko sittenkin?

Jatkan hengittelyä ja epämääräistä henkistä ja fyysistä tassuttelua.

Tarvitsen päämäärän.
Tarvitsen suunnan.

Haen katseellani virikkeitä.
Aurinko.

Kävelen ikkunalle.
Hengitän valoa ja lämpöä itseeni ikkunaruudun läpi. Karkoitan suruisat ajatukset siitä, että joudun olla ikkunan tällä puolella, enkä pääse ulos lämmöstä nauttimaan.

Hetki on voitettu.
Kohti seuraavaa.

Olipa sinun hetkesi sisäisiä, ulkoisia, sinusta johtuvia tai johtumattomia - ota ne yksi kerrallaan.
Yksi.
Kerrallaan.

Nähdään taas!

-Smoothielli-

11. Lehmän hermoista – hetki kerrallaan

”Hetki kerrallaan -

se riittää!

Voima ja rauha

kasvaa sielussasi.”

-         Siskoni armain postikortissaan minulle

”Kyllä sulla on lehmän hermot”, sanoi äitini
tänä aamuna puhelimessa kertoessani

edellispäivän dramatiikasta sairaalassa.

Nauratti.

Näin itseni vihreän pellon reunalla mussuttamassa

heinää rauhallisena, poseeraten kameralle

turkki sileäksi suittuna, vaaleanpunainen häntä

heiluen.

Mietin hänen sanojaan.

Lehmällä sanotaan olevan hyvät hermot,

mutta mistä sanonta tulee?

Saako lehmän ulkoinen rauhallisuus –

sontakärpästen pureutumisesta nahkaan,

autojen äänistä,

toisten lehmien valittavista ammuu-karjahduksista

tai uusien lypsykoneiden surinasta huolimatta,

meidät uskomaan, että lehmät ovat esikuviksemme

sopivia rautahermoisia olioita?

Markku Kulmala kirjoittaa aiheesta seuraavasti

eteläpohjalaisessa Ilkka-lehdessä 8/6 2010:

”Ei lehmällä mitään lehmän hermoja ole.

Se vasta kaavoihinsa kangistunut ja säikky otus onkin.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n sivuilta selviää,

että näennäisen rauhallisena möllöttävä lehmä

havainnoi ympäristöään kaikilla mahdollisilla aisteillaan.

Lehmän ei tarvitse edes käännellä päätään,

sillä se näkee melkein 360 astetta.

Pieni katvealue on hännän kohdalla.

Sitä voi siis verrata farmariautoon,

jonka takaikkuna on likainen.

Lehmän kuulema taajuusalue on paljon laajempi kuin ihmisellä.

Huutavat ja viheltävät ihmiset aiheuttavat lehmälle stressiä,

joka laskee maidontuotantoa.

Monissa navetoissa pauhaa isännän tai emännän ratoksi radio aamuin illoin.

Voi vain kuvitella, kuinka ison vahingon

YleX:n käkättävät aamupojat ovat elinkeinolle tietämättään aiheuttaneet.

Lehmä pelkää myös kirkkaan ja varjon vaihtelua

ja paikkoja, jossa sitä on satutettu.

Pelko lisää adrenaliinin tuotantoa.

Tietääkö salamoitaan räpsivä salakuvaaja sen?

Ei tunne ekoileva cityihminen lehmän pelkoa tai ei siitä välitä.”

 

Ajatuksia herättäviä sanoja.

Se, että nuo massiiviset oliot eivät kauhusta

kankeina singahtele ympäri aitausta moottoriteiden varsilla,

on voinut saada meidät uskomaan, että lehmillä on hyvät hermot.

Hermojen kehittämisprosessi on ihmisen sisällä tapahtuvaa

hidasta muutostyötä.

Selviytymisprosessi ja henkeä uhkaavasta sairaudesta

selviäminen on loistava tapa kasvattaa hermojaan.

Ei myöskään vain loistava, vaan myös välttämätön.

Jos hermojenhallinta ei ole ennen tuottanut vaikeuksia,

on nyt loistava tilaisuus jatkaa ja kehitellä tapoja.

Jos hermot olleet heikolla ennen, on nyt aika aloittaa

alusta ja muuttaa ajattelutapaa.

Koen, että selviytymiseeni tähän saakka on vaikuttanut

tietoinen työskentely mielen hallinnan kanssa.

Mitä olen tehnyt?

1. Valitsen ajattelemani asiat

Yritän hallita mieltäni välttämällä kauhukuvien piirtämistä

mieleeni. Kuuntelen ja yritän ymmärtää kuulemani,

mutta sen jälkeen valita olla ajattelematta sellaista mitä ei vielä ole

tapahtunut.

2. Teen kaikkeni

Kun rehellisesti sydämessäni voin todeta tehneeni kaikkeni

mitä minä voin tehdä, yritän jättää asian sikseen, kunnes olen

saanut eteeni faktaa ja vastaukset sairaalahenkilökunnalta.

Sen jälkeen yritän taas tehdä kaikkeni ja luottaa siihen, että

he myös tekevät kaikkensa.

3. Kerron avoimesti peloistani

Juttelen useiden perheenjäsenieni kanssa päivittäin (onneksi meitä on monta!).

En jää kasvattelemaan pelkojani mieleeni aamuyön suden hetkeä varten,

vaan yritän löytää jokaiselle asialle paikan mielessäni.

Kun se on mappinsa löytänyt, en sitä sieltä enää kaiva

vasta kun on jälleen sen aika.

Sisareni on asian ytimessä kirjoittaessaan:

”Voima ja rauha

kasvaa sielussasi.”

Lehmän hermot eivät välttämättä kuitenkaan ole mitään haluamisen arvoista.

Ulkoinen rauhallisuus ei aina kerro kaikkea sisäisestä rauhallisuudesta.

Rauhallisuutta voi kerätä itseensä pienistä asioista.

Toivosta.

Saamastaan huolenpidosta.

Mustarastaan laulusta makuuhuoneen ikkunan alla.

Sain rakkaalta ystävältäni Edith Södergranin runokirjan

ollessani heikoimmillani.

Hän kuuluu niihin ihmisiin, joka näkee mahdollisuuksia vaikeimmissakin

tilanteissa ja tulee pääsemään vielä pitkälle niillä ja monilla muilla

taidoillaan.

Hänen minulle etukäteen valitsemansa runot nostivat

itsetuntoani ja valoivat uskoa ja rauhallisuutta lepattavaan sieluuni.

Tunsin pilkahduksen mahdollisuudesta kokea vielä asioita.

”IHMEELLINEN MERI

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,

tuntemattomat kukat loistavat rannalla;

olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit –

mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,

se herättää tulevien seikkailujen janon:

mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.”

-Edith Södergran

Missä tilanteessa tahansa Sinä olet elämässäsi,

muista –

seikkailut ovat vasta alkamassa.

Valitsen ajatella niin.

Nähdään taas!

-Smoothielli-