12. KIITOS - ystävien läheisyydestä

 

”On niin paljon kiittämistä.

Mistä alkaisin nyt, mistä?

Väistynyt et viereltäni,

uskollinen ystäväni.

Kuljit tuleen, kuljit veteen,

kaikkeen, mitä tuli eteen.

Kestit, vaikka paljon muuttui,

vaikka näit sen, mitä puuttui.

Jaksoit arjessa ja työssä,

juhlassa ja murheen yössä.

Katseesta jo ainoastaan

tulit puolitiehen vastaan.”

                  Anna-Mari Kaskinen

Ystävien läheisyys ja paljous on

yllättänyt.

Tavallisen arjen pyöriessä on helppo

pitää ympärillään olevia ihmisiä

komponentteina, osina, jotka kuuluvat

elämään ja eivät muutu.

Kunnes tulee se päivä, kun mikään ei enää

olisi niin kuin ennen.

Kaukanakin olevasta ystävästä voi tulla 

yhtäkkiä läheinen. 

Ihmiset ympärillämme ovat maagisella tavalla 

löytäneet paikkansa kriisitilanteessa 

ja tukeneet meitä tavoilla,

joita on vaikeata sanoiksi pukea jälkeenpäin.

 

Yritän muistella ja kuvailla tilanteita ja omistan

tämän kirjoituksen kiitoksena kaikille teille, 

jotka olette pitäneet meidät ystävinänne.

Sydämestä lähtevä kiitos Sinulle,

joka edelleen lähetät kannustavan postikortin

viikoittain.

Löysit tavan pysyä rinnallamme välimatkasta

huolimatta ja saat meidät tuntemaan alun

dramaattisuuden jälkeen, että emme ole yksin vaikka

tilanne onkin rauhoittunut.

joka kysyt perheenjäseniltämme, äideiltämme, isiltämme,

siskoiltamme, mieheltäni ja muilta läheisiltämme, 

miten he voivat. 

He ovat rinnallani tukemassa myrskyn silmässä

ja arvostavat jokaista ajatusta jonka voivat saada.

Olet sanoillasi valanut voimaa ja uskoa parantumiseeni.

Osoittamalla kiinnostustasi, olet tukenut myös minua.

Kuulen aina ketkä ovat kysyneet ja olen tuntenut,

miten tätä taistelua käydään yhteisin voimin.

joka itse ehdotit pyykinpesuapua.

Haet lakanapyykit ja pyyhkeet ja tuot puhtaana takaisin.

Tunnen oloni pahimmanlaatuiseksi Hollywood-rouvaksi

ja olen edelleen otettu ja kiitollinen oma-aloitteisuudestasi.

Organisoiminen ja tehtävien jakaminen kaikille, jotka ovat sanoneet:

”Kerro heti jos on jotain mitä voi tehdä”,

vaatii selkeästi ajattelevia aivoja ja voimia, 

jotka riittävät arjen pyöritykseen.

Siellä en ole ollut enää moniin kuukausiin.

joka lähetät kannustusviestin joka ilta.

Odotan sanojasi, ne ovat kantaneet niin monen yksinäisen

illan yli. Alussa saamamme tuki oli niin suurta ja valtavaa,

hetkenä kun itse ei vielä tajunnut mitään. Arvostan niin

sydämestäni sitä, että et ole väistynyt viereltäni nyt kun

aikaa on kulunut ja alan itse käsittelemään tapahtunutta

ja samaan aikaan käyn jokapäiväistä taistelua sairauden

kanssa.

joka halusit kirjoittaa meille postikortin.

Kortteja on tullut yli 100 tähän mennessä.

Muista, että luen niitä uudelleen ja uudelleen.

Ne merkitsevät minulle tosi paljon.

joka olet muistanut pientä tytärtämme paketeilla, värikynillä,

piirustusvihoilla, haleilla, pusuilla, ajallasi.

joka lähetät kuvia kauniista näyttelijöistä ilman hiuksia

ja sanot, että ”minua on aina kiehtoneet lyhythiuksiset naiset,

sinusta tulee vielä söpömpi kuin näistä”.

joka olet kerta toisensa jälkeen tehnyt ruokaa perheelleni ja

tuonut niitä oma-aloitteisesti pikkuisissa purkeissa.

Välillä isoissakin.

Rakkauden määrää on vaikeata olla tuntematta.

joka olet uskontokunnastasi huolimatta sanonut

muistavasi meitä rukouksissasi.

Ilman ajatuksianne ja lähettämiänne rukouksia emme olisi

tässä. Se rauha ja voima jonka olemme tunteneet, ei ole

inhimillisistä voimista lähtevää.

joka ymmärtää minua niin kuin vain Äiti voi ymmärtää.

Hyväksyt ajatukseni, sanot että se on normaalia.

Saat minut löytämään itsestäni sen, joka todella olen –

en sitä miksi sairaus välillä yrittää minua muovata.

Itket ja naurat kanssani,

et pelkää kysyä miten oikeasti voin,

etkä pelkää kuulla vastausta.

joka ylität omat pelkosi ja ajatuksesi,

otat meihin yhteyttä vain sanoaksesi,

että olet ajatellut meitä.

Olemme olleet aivan yhtä sanattomia

kuin kaikki muutkin.

joka alusta saakka sanoit, että tulisin selviämään.

Olet ollut rinnallani niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin,

vankkana tukena synkkinä iltoina ja pelottavina päivinä.

Yllä kuvailen vain pientä osaa kaikesta siitä mitä olemme kokeneet.

En voi muuta kuin sanoin yrittää kuvailla sydämessäni olevaa

kiitollisuutta ja toivoa, että ymmärrät miten suuri osa

Sinulla on ollut elämässämme ja selviämisessäni.

Selviytymiseeni tähän saakka on vaikuttanut

hyvin vahvasti kaikki se tuki ja rakkaus mitä minä ja

läheiseni olemme saaneet kohdata.

Tämänpäiväiset ajatukseni päätyvät lainaukseen

englantilaisen John Donnen runosta:

”No man is an island.”

John Donne (1572-1631)

Emme ole toisistamme riippumattomia saaria,

vaan toisistamme riippuvaisia olentoja.

Kiitos siitä, että luit loppuun saakka.

Se tuo minulle voimia jatkaa kirjoittamista

uusista tavoista selvitä silloinkin kun kaikki

näyttää menevän päinvastaiseen suuntaan.

Nähdään!

-Smoothielli-

11. Lehmän hermoista – hetki kerrallaan

”Hetki kerrallaan -

se riittää!

Voima ja rauha

kasvaa sielussasi.”

-         Siskoni armain postikortissaan minulle

”Kyllä sulla on lehmän hermot”, sanoi äitini
tänä aamuna puhelimessa kertoessani

edellispäivän dramatiikasta sairaalassa.

Nauratti.

Näin itseni vihreän pellon reunalla mussuttamassa

heinää rauhallisena, poseeraten kameralle

turkki sileäksi suittuna, vaaleanpunainen häntä

heiluen.

Mietin hänen sanojaan.

Lehmällä sanotaan olevan hyvät hermot,

mutta mistä sanonta tulee?

Saako lehmän ulkoinen rauhallisuus –

sontakärpästen pureutumisesta nahkaan,

autojen äänistä,

toisten lehmien valittavista ammuu-karjahduksista

tai uusien lypsykoneiden surinasta huolimatta,

meidät uskomaan, että lehmät ovat esikuviksemme

sopivia rautahermoisia olioita?

Markku Kulmala kirjoittaa aiheesta seuraavasti

eteläpohjalaisessa Ilkka-lehdessä 8/6 2010:

”Ei lehmällä mitään lehmän hermoja ole.

Se vasta kaavoihinsa kangistunut ja säikky otus onkin.

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen MTT:n sivuilta selviää,

että näennäisen rauhallisena möllöttävä lehmä

havainnoi ympäristöään kaikilla mahdollisilla aisteillaan.

Lehmän ei tarvitse edes käännellä päätään,

sillä se näkee melkein 360 astetta.

Pieni katvealue on hännän kohdalla.

Sitä voi siis verrata farmariautoon,

jonka takaikkuna on likainen.

Lehmän kuulema taajuusalue on paljon laajempi kuin ihmisellä.

Huutavat ja viheltävät ihmiset aiheuttavat lehmälle stressiä,

joka laskee maidontuotantoa.

Monissa navetoissa pauhaa isännän tai emännän ratoksi radio aamuin illoin.

Voi vain kuvitella, kuinka ison vahingon

YleX:n käkättävät aamupojat ovat elinkeinolle tietämättään aiheuttaneet.

Lehmä pelkää myös kirkkaan ja varjon vaihtelua

ja paikkoja, jossa sitä on satutettu.

Pelko lisää adrenaliinin tuotantoa.

Tietääkö salamoitaan räpsivä salakuvaaja sen?

Ei tunne ekoileva cityihminen lehmän pelkoa tai ei siitä välitä.”

 

Ajatuksia herättäviä sanoja.

Se, että nuo massiiviset oliot eivät kauhusta

kankeina singahtele ympäri aitausta moottoriteiden varsilla,

on voinut saada meidät uskomaan, että lehmillä on hyvät hermot.

Hermojen kehittämisprosessi on ihmisen sisällä tapahtuvaa

hidasta muutostyötä.

Selviytymisprosessi ja henkeä uhkaavasta sairaudesta

selviäminen on loistava tapa kasvattaa hermojaan.

Ei myöskään vain loistava, vaan myös välttämätön.

Jos hermojenhallinta ei ole ennen tuottanut vaikeuksia,

on nyt loistava tilaisuus jatkaa ja kehitellä tapoja.

Jos hermot olleet heikolla ennen, on nyt aika aloittaa

alusta ja muuttaa ajattelutapaa.

Koen, että selviytymiseeni tähän saakka on vaikuttanut

tietoinen työskentely mielen hallinnan kanssa.

Mitä olen tehnyt?

1. Valitsen ajattelemani asiat

Yritän hallita mieltäni välttämällä kauhukuvien piirtämistä

mieleeni. Kuuntelen ja yritän ymmärtää kuulemani,

mutta sen jälkeen valita olla ajattelematta sellaista mitä ei vielä ole

tapahtunut.

2. Teen kaikkeni

Kun rehellisesti sydämessäni voin todeta tehneeni kaikkeni

mitä minä voin tehdä, yritän jättää asian sikseen, kunnes olen

saanut eteeni faktaa ja vastaukset sairaalahenkilökunnalta.

Sen jälkeen yritän taas tehdä kaikkeni ja luottaa siihen, että

he myös tekevät kaikkensa.

3. Kerron avoimesti peloistani

Juttelen useiden perheenjäsenieni kanssa päivittäin (onneksi meitä on monta!).

En jää kasvattelemaan pelkojani mieleeni aamuyön suden hetkeä varten,

vaan yritän löytää jokaiselle asialle paikan mielessäni.

Kun se on mappinsa löytänyt, en sitä sieltä enää kaiva

vasta kun on jälleen sen aika.

Sisareni on asian ytimessä kirjoittaessaan:

”Voima ja rauha

kasvaa sielussasi.”

Lehmän hermot eivät välttämättä kuitenkaan ole mitään haluamisen arvoista.

Ulkoinen rauhallisuus ei aina kerro kaikkea sisäisestä rauhallisuudesta.

Rauhallisuutta voi kerätä itseensä pienistä asioista.

Toivosta.

Saamastaan huolenpidosta.

Mustarastaan laulusta makuuhuoneen ikkunan alla.

Sain rakkaalta ystävältäni Edith Södergranin runokirjan

ollessani heikoimmillani.

Hän kuuluu niihin ihmisiin, joka näkee mahdollisuuksia vaikeimmissakin

tilanteissa ja tulee pääsemään vielä pitkälle niillä ja monilla muilla

taidoillaan.

Hänen minulle etukäteen valitsemansa runot nostivat

itsetuntoani ja valoivat uskoa ja rauhallisuutta lepattavaan sieluuni.

Tunsin pilkahduksen mahdollisuudesta kokea vielä asioita.

”IHMEELLINEN MERI

Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,

tuntemattomat kukat loistavat rannalla;

olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit –

mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,

se herättää tulevien seikkailujen janon:

mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.”

-Edith Södergran

Missä tilanteessa tahansa Sinä olet elämässäsi,

muista –

seikkailut ovat vasta alkamassa.

Valitsen ajatella niin.

Nähdään taas!

-Smoothielli-