23. Ota apu vastaan

 

Pienen lapsen äidin sairastuminen on herättänyt monien halun

auttaa. Jopa tuntemattomien.

Saimme keväällä sairastuessani kymmeniä tekstiviestejä,

joiden sisältö oli enemmän tai vähemmän seuraava:

”Haluamme auttaa.”

”Kertokaa heti jos on jotain mitä voimme tehdä.”

”Olemme täällä teitä varten.”

Arvelin tarjousten olevan voimassa pidemmänkin ajan päästä,

joten kirjoitin ylös paperille kaikkien nimet jotka ovat apua

tarjonneet.

(Niin ettäs tiedätte - täältä voidaan tulla vieläkin kerjäämään apua… )

Hississä tapaamamme naapurit tarjoutuvat lapsenvahdiksi

vaikka keskellä yötä ja toivovat että kertoisimme heti, jos on

jotain mitä voisivat tehdä.

Ongelmana on kuitenkin se, että emme itsekään tienneet

missä apua tarvitsisimme.

Koko tilanne oli niin surrealistinen, ihmeellinen, hämmentävä,

vakava mutta kukaan ei ollut kuitenkaan kuollut – emme

yksinkertaisesti osanneet siinä sopassa sanoiksi kuvailla

mitä kukin olisi voinut tehdä.

Organisointi ja asioiden pyöritys olivat osa edellistä elämää.

Avuntarpeet saattoivat ponnahtaa esiin keskellä päivää kaikkien

ollessa töissä, keskellä yötä kaikkien nukkuessa tai muuten

vain suunnittelemattomaan aikaan.

Nyt on siis henkilökohtaisesti koettu se, 

miten häilyvässä tilassa elävänä 

on vaikeata suunnitella avuntarvetta.

Perusasiat, kuten syöminen, peseytyminen ja arjen pyöritys

pitäisi kuitenkin pyöriä.

Onneksi ympärillämme oli ihmisiä, jotka ottivat enemmän tai

vähemmän tilanteen haltuunsa.

Perheestämme tuli välillä monilukuinen siskojeni pyörittäessä

arkeamme. Erityisen huojentavaa on ollut se, että viisaat

ystävämme ovat konkreettisesti ehdottaneet mitä voisivat tehdä.

Joku kysyy suoraan:

”Mitä ruokaa voisin tehdä teille?”

- Jeee! Ruokaahan pitää joka päivä syödä ja arjessa

joka on enemmän tai vähemmän pirstaleina, ruoanlaitosta voi 

tulla valtava haaste. 

Olemme saaneet monelta rakkaalta ystävältämme apua

ruoanlaitossa, kotiruokaa kotiinkuljetettuna.

Luksusta.

Tai toinen, joka sanoo:

”Minulla on vapaapäivä keskiviikkona, voisin ottaa pikkuisen mukaani

ja lähteä ulos hänen kanssaan!”

- Miten virkistävää lapsellemme päästä pois kotoa jonkun toisen kanssa

ja ajatella hetki jotain ihan muuta.

Elektroluksusta. 

Tai niin kuin rakas ystävämme oli miettinyt, miten hän pystyisi

meitä auttaa ja ehdotti erikoislaatuista järjestelyä:

”Kerätkää lakanapyykkinne ja pyyhkeet ja minä haen ne pestäväksi

niin ei teidän tarvitse pestä isoja pyykkejä ja yrittää saada niitä kuivumaan

kerrostaloasunnossa.”

- Kuin kivi olisi tippunut pois sydämeltä – ja miten otettuja me olemme

edelleen saamastamme avusta.

überluksusta.

Joten – yksi syy siihen, että olemme perheenä selvinneet näinkin hyvin,

on se, että meillä on ollut paljon ihmisiä 

– ystäviä 

– perhettä 

– rakkaita – lähellä ja kaukaa

ympärillämme, jotka ovat halunneet ja joiden olemme antaneet

antaa apuaan.

Vaikeata kuvitella miten olisimme selvinneet ilman heitä.

Nähdään taas!

-Smoothielli-

12. KIITOS - ystävien läheisyydestä

 

”On niin paljon kiittämistä.

Mistä alkaisin nyt, mistä?

Väistynyt et viereltäni,

uskollinen ystäväni.

Kuljit tuleen, kuljit veteen,

kaikkeen, mitä tuli eteen.

Kestit, vaikka paljon muuttui,

vaikka näit sen, mitä puuttui.

Jaksoit arjessa ja työssä,

juhlassa ja murheen yössä.

Katseesta jo ainoastaan

tulit puolitiehen vastaan.”

                  Anna-Mari Kaskinen

Ystävien läheisyys ja paljous on

yllättänyt.

Tavallisen arjen pyöriessä on helppo

pitää ympärillään olevia ihmisiä

komponentteina, osina, jotka kuuluvat

elämään ja eivät muutu.

Kunnes tulee se päivä, kun mikään ei enää

olisi niin kuin ennen.

Kaukanakin olevasta ystävästä voi tulla 

yhtäkkiä läheinen. 

Ihmiset ympärillämme ovat maagisella tavalla 

löytäneet paikkansa kriisitilanteessa 

ja tukeneet meitä tavoilla,

joita on vaikeata sanoiksi pukea jälkeenpäin.

 

Yritän muistella ja kuvailla tilanteita ja omistan

tämän kirjoituksen kiitoksena kaikille teille, 

jotka olette pitäneet meidät ystävinänne.

Sydämestä lähtevä kiitos Sinulle,

joka edelleen lähetät kannustavan postikortin

viikoittain.

Löysit tavan pysyä rinnallamme välimatkasta

huolimatta ja saat meidät tuntemaan alun

dramaattisuuden jälkeen, että emme ole yksin vaikka

tilanne onkin rauhoittunut.

joka kysyt perheenjäseniltämme, äideiltämme, isiltämme,

siskoiltamme, mieheltäni ja muilta läheisiltämme, 

miten he voivat. 

He ovat rinnallani tukemassa myrskyn silmässä

ja arvostavat jokaista ajatusta jonka voivat saada.

Olet sanoillasi valanut voimaa ja uskoa parantumiseeni.

Osoittamalla kiinnostustasi, olet tukenut myös minua.

Kuulen aina ketkä ovat kysyneet ja olen tuntenut,

miten tätä taistelua käydään yhteisin voimin.

joka itse ehdotit pyykinpesuapua.

Haet lakanapyykit ja pyyhkeet ja tuot puhtaana takaisin.

Tunnen oloni pahimmanlaatuiseksi Hollywood-rouvaksi

ja olen edelleen otettu ja kiitollinen oma-aloitteisuudestasi.

Organisoiminen ja tehtävien jakaminen kaikille, jotka ovat sanoneet:

”Kerro heti jos on jotain mitä voi tehdä”,

vaatii selkeästi ajattelevia aivoja ja voimia, 

jotka riittävät arjen pyöritykseen.

Siellä en ole ollut enää moniin kuukausiin.

joka lähetät kannustusviestin joka ilta.

Odotan sanojasi, ne ovat kantaneet niin monen yksinäisen

illan yli. Alussa saamamme tuki oli niin suurta ja valtavaa,

hetkenä kun itse ei vielä tajunnut mitään. Arvostan niin

sydämestäni sitä, että et ole väistynyt viereltäni nyt kun

aikaa on kulunut ja alan itse käsittelemään tapahtunutta

ja samaan aikaan käyn jokapäiväistä taistelua sairauden

kanssa.

joka halusit kirjoittaa meille postikortin.

Kortteja on tullut yli 100 tähän mennessä.

Muista, että luen niitä uudelleen ja uudelleen.

Ne merkitsevät minulle tosi paljon.

joka olet muistanut pientä tytärtämme paketeilla, värikynillä,

piirustusvihoilla, haleilla, pusuilla, ajallasi.

joka lähetät kuvia kauniista näyttelijöistä ilman hiuksia

ja sanot, että ”minua on aina kiehtoneet lyhythiuksiset naiset,

sinusta tulee vielä söpömpi kuin näistä”.

joka olet kerta toisensa jälkeen tehnyt ruokaa perheelleni ja

tuonut niitä oma-aloitteisesti pikkuisissa purkeissa.

Välillä isoissakin.

Rakkauden määrää on vaikeata olla tuntematta.

joka olet uskontokunnastasi huolimatta sanonut

muistavasi meitä rukouksissasi.

Ilman ajatuksianne ja lähettämiänne rukouksia emme olisi

tässä. Se rauha ja voima jonka olemme tunteneet, ei ole

inhimillisistä voimista lähtevää.

joka ymmärtää minua niin kuin vain Äiti voi ymmärtää.

Hyväksyt ajatukseni, sanot että se on normaalia.

Saat minut löytämään itsestäni sen, joka todella olen –

en sitä miksi sairaus välillä yrittää minua muovata.

Itket ja naurat kanssani,

et pelkää kysyä miten oikeasti voin,

etkä pelkää kuulla vastausta.

joka ylität omat pelkosi ja ajatuksesi,

otat meihin yhteyttä vain sanoaksesi,

että olet ajatellut meitä.

Olemme olleet aivan yhtä sanattomia

kuin kaikki muutkin.

joka alusta saakka sanoit, että tulisin selviämään.

Olet ollut rinnallani niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin,

vankkana tukena synkkinä iltoina ja pelottavina päivinä.

Yllä kuvailen vain pientä osaa kaikesta siitä mitä olemme kokeneet.

En voi muuta kuin sanoin yrittää kuvailla sydämessäni olevaa

kiitollisuutta ja toivoa, että ymmärrät miten suuri osa

Sinulla on ollut elämässämme ja selviämisessäni.

Selviytymiseeni tähän saakka on vaikuttanut

hyvin vahvasti kaikki se tuki ja rakkaus mitä minä ja

läheiseni olemme saaneet kohdata.

Tämänpäiväiset ajatukseni päätyvät lainaukseen

englantilaisen John Donnen runosta:

”No man is an island.”

John Donne (1572-1631)

Emme ole toisistamme riippumattomia saaria,

vaan toisistamme riippuvaisia olentoja.

Kiitos siitä, että luit loppuun saakka.

Se tuo minulle voimia jatkaa kirjoittamista

uusista tavoista selvitä silloinkin kun kaikki

näyttää menevän päinvastaiseen suuntaan.

Nähdään!

-Smoothielli-