28. Elämän pienistä iloista

Ei, en ole kokenut minkään maailman herätystä sen suhteen, että:

"Oooo, kyllä olen tyhmä kun en ole arvostanut elämää ennen tätä" tai

"Tästä eteenpäin nautin jokaisesta pienestä hetkestä" tai

"En enää ikinä valita pikkuasioista".

Olen ollut hyvin kiitollinen elämästäni, siitä että löysin rinnalleni ihmisen elämää jakamaan, sain maailman kauneimman tyttären joka saa sydämeni sekä repeämään ilosta, onnesta, ylpeydestä että huolesta yhtä aikaa.

Olen kiitollinen siitä, että elämän heittäessä minut Ruotsiin, olen oppinut puhumaan ruotsia niin että sain töitä.

Ihan lapsellisen paljon siitä että kerran yhden halpakaupan alennusmyynnistä löysin korun joka on Aina kaulassani tiukoissa tilanteissa.

Siitä miten kaikesta on aina selvitty,
miten elämä on kantanut vaikeuksien yli.

Herätykseni koin 12-vuotiaana kun sisareni sairastui vakavasti ja sitä seuranneiden vuosien aikana omaisen avuttomassa roolissa rustasin sieluuni sanoja ja selviytymiskeinoja aiheista, joista muut tekisivät vuosien jälkeen sisustustauluja koteihinsa.

Kyse ei ole siitä, että olisi joskus ottanut terveyden itsestäänselvyytenä.

Kyse on ennemminkin siitä, että sitä ei kuitenkaan millään voinut kuvitella, miten nopeasti ja miten vähällä elämän - ihan koko elämän - voisi menettää.

Miten pieni virhe systeemissä pilaa koko homman.

Siinä vaiheessa sitä vaan nöyränä tyttönä
toivottaa tervetulleeksi tunteet, jotka astuvat esiin sielun sopukoista, tuntiessaan miten keho pettää, heikkenee, arvot laskevat - voimat vähenevät:
viha ja pettymys siitä, että elämä jäisikin näin lyhyeksi.

Miten en saisikaan nauttia elämän pienistä iloista, tyttäreni kasvun seuraamisesta, hetkistä mieheni kanssa, aamukahvista, pehmoisista villasukista.

Pianonsoitosta, kynttilänsytyttämisestä - kaikesta siitä kauniista josta elämä koostuu.

Nautin edelleen syksyn pimeydestä, myrskytuulista, välillä kokemistani kehollisista epämukavuuksista - juuri tällä hetkellä ne ovat merkkeinä siitä että elän.

Kaksi viikkoa jäljellä luuydinsiirron jälkeiseen 3 kk kontrolliin.

Se tarkoittaa käytännössä sitä, että 1/4 vuodesta on takanapäin, selvitettynä ja elossa.

Se on yksi suurimmista iloni aiheista tällä hetkellä! Sen lisäksi, että olen voimistunut niin hyvin, että jaksan viettää paljon aikaa tylleröni kanssa.

Ne täyttävät sydämeni ilolla ja hyvät energiat kehossa eivät varmasti koskaan ole haitaksi!

Kaikkea kaunista ja hyvää Sinulle juuri tähän hetkeen toivoen...


...nähdään taas!


-Smoothielli-

23. Ota apu vastaan

 

Pienen lapsen äidin sairastuminen on herättänyt monien halun

auttaa. Jopa tuntemattomien.

Saimme keväällä sairastuessani kymmeniä tekstiviestejä,

joiden sisältö oli enemmän tai vähemmän seuraava:

”Haluamme auttaa.”

”Kertokaa heti jos on jotain mitä voimme tehdä.”

”Olemme täällä teitä varten.”

Arvelin tarjousten olevan voimassa pidemmänkin ajan päästä,

joten kirjoitin ylös paperille kaikkien nimet jotka ovat apua

tarjonneet.

(Niin ettäs tiedätte - täältä voidaan tulla vieläkin kerjäämään apua… )

Hississä tapaamamme naapurit tarjoutuvat lapsenvahdiksi

vaikka keskellä yötä ja toivovat että kertoisimme heti, jos on

jotain mitä voisivat tehdä.

Ongelmana on kuitenkin se, että emme itsekään tienneet

missä apua tarvitsisimme.

Koko tilanne oli niin surrealistinen, ihmeellinen, hämmentävä,

vakava mutta kukaan ei ollut kuitenkaan kuollut – emme

yksinkertaisesti osanneet siinä sopassa sanoiksi kuvailla

mitä kukin olisi voinut tehdä.

Organisointi ja asioiden pyöritys olivat osa edellistä elämää.

Avuntarpeet saattoivat ponnahtaa esiin keskellä päivää kaikkien

ollessa töissä, keskellä yötä kaikkien nukkuessa tai muuten

vain suunnittelemattomaan aikaan.

Nyt on siis henkilökohtaisesti koettu se, 

miten häilyvässä tilassa elävänä 

on vaikeata suunnitella avuntarvetta.

Perusasiat, kuten syöminen, peseytyminen ja arjen pyöritys

pitäisi kuitenkin pyöriä.

Onneksi ympärillämme oli ihmisiä, jotka ottivat enemmän tai

vähemmän tilanteen haltuunsa.

Perheestämme tuli välillä monilukuinen siskojeni pyörittäessä

arkeamme. Erityisen huojentavaa on ollut se, että viisaat

ystävämme ovat konkreettisesti ehdottaneet mitä voisivat tehdä.

Joku kysyy suoraan:

”Mitä ruokaa voisin tehdä teille?”

- Jeee! Ruokaahan pitää joka päivä syödä ja arjessa

joka on enemmän tai vähemmän pirstaleina, ruoanlaitosta voi 

tulla valtava haaste. 

Olemme saaneet monelta rakkaalta ystävältämme apua

ruoanlaitossa, kotiruokaa kotiinkuljetettuna.

Luksusta.

Tai toinen, joka sanoo:

”Minulla on vapaapäivä keskiviikkona, voisin ottaa pikkuisen mukaani

ja lähteä ulos hänen kanssaan!”

- Miten virkistävää lapsellemme päästä pois kotoa jonkun toisen kanssa

ja ajatella hetki jotain ihan muuta.

Elektroluksusta. 

Tai niin kuin rakas ystävämme oli miettinyt, miten hän pystyisi

meitä auttaa ja ehdotti erikoislaatuista järjestelyä:

”Kerätkää lakanapyykkinne ja pyyhkeet ja minä haen ne pestäväksi

niin ei teidän tarvitse pestä isoja pyykkejä ja yrittää saada niitä kuivumaan

kerrostaloasunnossa.”

- Kuin kivi olisi tippunut pois sydämeltä – ja miten otettuja me olemme

edelleen saamastamme avusta.

überluksusta.

Joten – yksi syy siihen, että olemme perheenä selvinneet näinkin hyvin,

on se, että meillä on ollut paljon ihmisiä 

– ystäviä 

– perhettä 

– rakkaita – lähellä ja kaukaa

ympärillämme, jotka ovat halunneet ja joiden olemme antaneet

antaa apuaan.

Vaikeata kuvitella miten olisimme selvinneet ilman heitä.

Nähdään taas!

-Smoothielli-

10. Nauruterapian riemua

Mahtava pakotie,

silta yli vaikeuden

tai tilanteen laukaisija.

Maanpinnalle vetävä.

Huumori.

Olen yrittänyt nähdä sairauteni matkana, johon en vapaaehtoisesti

ilmoittautunut, mutta jossa nyt hengailisin mukana kun en

muutakaan voi.

Matkalaukkuuni olen keräillyt matkamuistoja matkan varrelta:

pikkupussukka rohkeutta

villasukallinen tunteita

pullollinen rämäpäisyyttä

hauras paperipussillinen inhimillisyyttä

säkillinen reippautta sekä

huumorin kukkasia sinne tänne ripoteltuna.

Tilannekomiikka on juuri sillä hetkellä hauska mukana olijoille,

mutta jaan nyt kuitenkin tässä yhden niistä.

Olin joutunut sairaalaan rytmihäiriöiden vuoksi

sairauden alkuvaiheessa.

Tunteet vaihtelivat epävarmuudesta pelkoon,

mutta olin kuitenkin iloinen kun nyt pääsisin kotiin.

Kuljen taksilla sairaalan ja kodin väliä. 

Välillä keikutellaan invabussilla, välillä ihan tavallisella autolla.

Tässä kuukausien aikana on ehtinyt tavata monenlaista kuskia.

Hienotunteisesti voin vain sanoa,

että toisilla on ammattiylpeyttä - toisilla ei.

Tällä kerralla siskoni oli mukana.
Saimme iloksemme tavata superkohteliaan

vanhemmanpuoleisen herrasmiehen,

jonka autossa ei haissut tupakka, 

itämaiset yrtit tai mitkään muutkaan hämärät käryt

(kaikki nämä koettu, hieman hankaluuksia tuottava

solumyrkkyviikoilla).

Tämä herra avasi minulle jopa autonoven,

niin ettei minun tarvinnut koskea pöpöisiin kahvoihin.

Kuski istahti alas omalle tuolilleen,

kääntyi ympäri, 

hymyili lämpimästi 

ja lausui juhlavasti:

- Tervetuloa.

Lämmin tunne aaltoili kehoni läpi.

"Tervetuloa"?

Nauru oli jälleen löytämässä tietään luokseni.

Ajattelin: ”Tämä mies pelastaa päivämme”.

Tilanne tuntui niin surrealistiselta.

Vertasin sitä tuntia aikaisemmin käytyihin keskusteluihin
lääkäreiden kanssa. 

Tuntui kuin hän itse olisi valinnut juuri meidät

istumaan nahkaisilla penkeillään.

Olimme hänen valtakunnassaan,

olimme tervetulleita.

Olin niin onnellinen tästä ihanan tasapainoisesta miehestä,

joka piti omaa työtään ja arkeaan niin kallisarvoisena,

että sai meidätkin tuntemaan itsemme kallisarvoisiksi.

Auto ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään.

Kuski kääntyy jälleen ympäri ja yritän tarkkaan kuunnella

mitä hän sanoo.

Kysyn pari kertaa uudestaan ja lopulta tajuan hänen kysyvän sitä, 

mitä en ihan heti olisi arvannut taksikuskin kysyvän:

- Onko sinulla kynsiviilaa jota voisin lainata?

En voinut enää pidätellä naurua.

Käänsin siskolleni nopeasti kuskin sanat ja koko takapenkki hytkyi.

Surrealistisuudella ei olisi enää rajoja.

Hänellä oli revennyt kynsi edellisen asiakkaan laukkua

nostaessa ja hän omiin kokemuksiinsa tukeutuen uskoi naisilla olevan

laukuissaan mitä vain. Kynnen repeäminen näytti tuottavan niin paljon

harmia hänelle.

Tunsin riemua saadessani kohdata tavallisia arkielämän ongelmia,

jotka silti voivat viedä kaikki ajatukset!

Olisinpa päässyt hänen kyytiinsä edellisviikolla – silloinhan repustani

löytyikin vaikka mitä (lue: 9. Lusikka ja lautanen).

Mutta ei nyt.

Kynsiviilat ja kulmakarvapinsetit kuuluivat eri todellisuuteen kuin minä.

Nauru vei meidät kauas siitä hetkestä ja hänkin nauroi kanssamme.

Seuraavan 10 minuutin ajan olimme maailmassa, 

jossa ei ollut murheita eikä sairauksia.

Vain revennyt kynsi, johon meillä ei ollut parannuskeinoa. 

Joten - yksi tapa selvitä silloinkin kun kaikki näyttää päinvastaiselta on:

nauru.

Vaateeton, aivoton ja herisevä nauru.

Netistä löydät nauruterapiaharjoituksia jos kohdallesi ei satu

päivääsi pelastavaa ”taksikuskia”.

Nähdään taas!

-Smoothielli-

8. Muista hengittää

Joskus nämä elämän hauraat vaiheet tekevät jopa
itsestäänselvältä tuntuvat toiminnot,
kuten hengittämisen, haasteelliseksi.

Välillä on joko itkenyt tai pelännyt niin hirveästi,

että on ollut vaikeata hengittää.

Voin kuitenkin vain todeta, että hengitys on avainasemassa

selviämisen kannalta.

Nyt en puhu vain pelkästä sisään ja uloshengityksestä,

vaan hengittämiseen keskittymisestä.

Se auttaa keskittymään johonkin täysin muuhun niin että

ikävä tai pelottava asia jää taka-alalle.

Samaan aikaan annat jännittyneelle kehollesi parasta lääkettä

mitä se voi juuri silloin saada – happea!

Jännittyneet lihakset pakotetaan rentoutumaan.

Seuraavan syvähengitysharjoittelun avulla on monet

luuydinkokeet ja muut ikävät tutkimukset menty

läpi.

Hengitystekniikkaa on siis avainasemassa stressinhallintaan,

kokeile seuraavan kerran kun matelet jo myöhästyneenä

aamuruuhkissa!

1. Vedä keuhkot täyteen ilmaa. Laske mielessäsi hitaasti kolmeen.
2. Päästä ilmat rauhallisesti ulos. Laske hitaasti mielessäsi kolmeen samalla kun pidätät hengitystä.
3. Vedä keuhkot taas täyteen ilmaa. Laske mielessäsi hitaasti kolmeen.
4. Päästä ilmat rauhallisesti ulos. Laske hitaasti mielessäsi kolmeen samalla kun pidätät hengitystä.

Päivän voimauttavien sanojen myötä toivotan teille kaikille

lukijoille ihanaa lauantaita:

”Jos haluat jotain, mitä sinulla ei ole koskaan ollut,

täytyy sinun tehdä jotain, mitä et ole koskaan tehnyt.”

Muistetaan hengittää...

Nähdään!

-Smoothielli-

6. Lue Aku Ankkaa

Pako todellisuudesta on joskus välttämätöntä.

Maailmani ollessa täysin pirstaleina, 

en pystynyt keskittymään edes sisustuslehtien selailemiseen. 

Niistä tulvi aivan liian paljon informaatiota

ylikuormitetuille aivoilleni.

Mutta voi sitä riemua, kun kiinnostukseni ja voimani muutamien

viikkojen jälkeen taas palasivat ja näin yöpöydälläni Aku Ankan

pokkarin!

Nostalgista.

Muistan lukeneeni Akua viimeksi lapsena.

Siskoni poika oli lähettänyt tädilleen sitä, minkä itse tiesi parhaimmaksi:

Taikaviitan erikoisnumeron.

(Taikaviitta on se superolento joksi Aku Ankka välillä muuttuu.)

Kyllä lapset ovat sitten neroja.

Siitä oli hyvä alkaa.

Avasin varovasti sivun ja ensimmäisenä tuli eteeni Taikaviitan

varusteluettelon. Muistan, miten mahtavalta tuntui paeta arjesta ja

naureskelin itsekseni kun kuvittelin että niitä olisi olemassa...

Alleviivasin varusteita, joita voisin ottaa sairaalaan mukaani:

- UhKa-pillerit (Unohda Kaikki - ei haittaisi yhtään)
- Pullollinen Nuijanukutussuihketta (jos alkaa käydä liian raskaaksi, voisi ottaa torkut välillä)
- KK eli KaukoKäskytin (vaikka kyllähän mulla tavallaan on se, isä osti mulle ovikellon joka soi keittiössä kun painan sitä makuuhuoneessa)
- Kiikarikiituri - lennättää katsojan linnuntietä tämän tiiraamaan kohteeseen (mä oon jo unohtanut miltä tuntuu käydä ruokakaupassa tai kävellä kadulla ja painaa suojatien nappia ilman että tarvii pelätä saavansa siitä viruksen tai bakteerin)
- TTTK eli tuiki tavallisten tavaroiden kutistaja (sopisi esim. epämiellyttävien ihmisten tapaamisiin, myös neulojen)
- Naurusuihke (kun hymy hyytyy, ei haittaisi jos voisi suihkaisemalla saada sen taas esille)
- Kättä pidempi nyrkki (ihan vaan varmuuden varalta...)

Sain välähdyksen jostain ihan muusta maailmasta ja mieleni ja kehoni sai pienen tauon

sairaudesta. Seuraavan hetken kohtaaminen olikin jo paljon helpompaa.

Joten - Aku Ankka tai joku muu ajatuksiasi pois tylsistä asioista vievä asia –

se on voimauttavaa! 

Pidä silmät auki, kuuntele itseäsi mutta älä hyvä ihminen pakottaudu lukemaan Akua

jos se ottaa vastaan – tarkoitus on, että löydät sen, mikä antaa voimia juuri Sinulle!

Missä tahansa tilanteessa oletkin, muista Arto Seppälän sanat,

jotka rakas serkkuni minulle kirjoitti hankalassa tilanteessa:

"Toivonkipinällä lämmittelevät kokonaiset kansakunnat"

Arto Seppälä

Nähdään taas!

-Smoothielli-