10. Nauruterapian riemua

Mahtava pakotie,

silta yli vaikeuden

tai tilanteen laukaisija.

Maanpinnalle vetävä.

Huumori.

Olen yrittänyt nähdä sairauteni matkana, johon en vapaaehtoisesti

ilmoittautunut, mutta jossa nyt hengailisin mukana kun en

muutakaan voi.

Matkalaukkuuni olen keräillyt matkamuistoja matkan varrelta:

pikkupussukka rohkeutta

villasukallinen tunteita

pullollinen rämäpäisyyttä

hauras paperipussillinen inhimillisyyttä

säkillinen reippautta sekä

huumorin kukkasia sinne tänne ripoteltuna.

Tilannekomiikka on juuri sillä hetkellä hauska mukana olijoille,

mutta jaan nyt kuitenkin tässä yhden niistä.

Olin joutunut sairaalaan rytmihäiriöiden vuoksi

sairauden alkuvaiheessa.

Tunteet vaihtelivat epävarmuudesta pelkoon,

mutta olin kuitenkin iloinen kun nyt pääsisin kotiin.

Kuljen taksilla sairaalan ja kodin väliä. 

Välillä keikutellaan invabussilla, välillä ihan tavallisella autolla.

Tässä kuukausien aikana on ehtinyt tavata monenlaista kuskia.

Hienotunteisesti voin vain sanoa,

että toisilla on ammattiylpeyttä - toisilla ei.

Tällä kerralla siskoni oli mukana.
Saimme iloksemme tavata superkohteliaan

vanhemmanpuoleisen herrasmiehen,

jonka autossa ei haissut tupakka, 

itämaiset yrtit tai mitkään muutkaan hämärät käryt

(kaikki nämä koettu, hieman hankaluuksia tuottava

solumyrkkyviikoilla).

Tämä herra avasi minulle jopa autonoven,

niin ettei minun tarvinnut koskea pöpöisiin kahvoihin.

Kuski istahti alas omalle tuolilleen,

kääntyi ympäri, 

hymyili lämpimästi 

ja lausui juhlavasti:

- Tervetuloa.

Lämmin tunne aaltoili kehoni läpi.

"Tervetuloa"?

Nauru oli jälleen löytämässä tietään luokseni.

Ajattelin: ”Tämä mies pelastaa päivämme”.

Tilanne tuntui niin surrealistiselta.

Vertasin sitä tuntia aikaisemmin käytyihin keskusteluihin
lääkäreiden kanssa. 

Tuntui kuin hän itse olisi valinnut juuri meidät

istumaan nahkaisilla penkeillään.

Olimme hänen valtakunnassaan,

olimme tervetulleita.

Olin niin onnellinen tästä ihanan tasapainoisesta miehestä,

joka piti omaa työtään ja arkeaan niin kallisarvoisena,

että sai meidätkin tuntemaan itsemme kallisarvoisiksi.

Auto ei kuitenkaan lähtenyt mihinkään.

Kuski kääntyy jälleen ympäri ja yritän tarkkaan kuunnella

mitä hän sanoo.

Kysyn pari kertaa uudestaan ja lopulta tajuan hänen kysyvän sitä, 

mitä en ihan heti olisi arvannut taksikuskin kysyvän:

- Onko sinulla kynsiviilaa jota voisin lainata?

En voinut enää pidätellä naurua.

Käänsin siskolleni nopeasti kuskin sanat ja koko takapenkki hytkyi.

Surrealistisuudella ei olisi enää rajoja.

Hänellä oli revennyt kynsi edellisen asiakkaan laukkua

nostaessa ja hän omiin kokemuksiinsa tukeutuen uskoi naisilla olevan

laukuissaan mitä vain. Kynnen repeäminen näytti tuottavan niin paljon

harmia hänelle.

Tunsin riemua saadessani kohdata tavallisia arkielämän ongelmia,

jotka silti voivat viedä kaikki ajatukset!

Olisinpa päässyt hänen kyytiinsä edellisviikolla – silloinhan repustani

löytyikin vaikka mitä (lue: 9. Lusikka ja lautanen).

Mutta ei nyt.

Kynsiviilat ja kulmakarvapinsetit kuuluivat eri todellisuuteen kuin minä.

Nauru vei meidät kauas siitä hetkestä ja hänkin nauroi kanssamme.

Seuraavan 10 minuutin ajan olimme maailmassa, 

jossa ei ollut murheita eikä sairauksia.

Vain revennyt kynsi, johon meillä ei ollut parannuskeinoa. 

Joten - yksi tapa selvitä silloinkin kun kaikki näyttää päinvastaiselta on:

nauru.

Vaateeton, aivoton ja herisevä nauru.

Netistä löydät nauruterapiaharjoituksia jos kohdallesi ei satu

päivääsi pelastavaa ”taksikuskia”.

Nähdään taas!

-Smoothielli-

6. Lue Aku Ankkaa

Pako todellisuudesta on joskus välttämätöntä.

Maailmani ollessa täysin pirstaleina, 

en pystynyt keskittymään edes sisustuslehtien selailemiseen. 

Niistä tulvi aivan liian paljon informaatiota

ylikuormitetuille aivoilleni.

Mutta voi sitä riemua, kun kiinnostukseni ja voimani muutamien

viikkojen jälkeen taas palasivat ja näin yöpöydälläni Aku Ankan

pokkarin!

Nostalgista.

Muistan lukeneeni Akua viimeksi lapsena.

Siskoni poika oli lähettänyt tädilleen sitä, minkä itse tiesi parhaimmaksi:

Taikaviitan erikoisnumeron.

(Taikaviitta on se superolento joksi Aku Ankka välillä muuttuu.)

Kyllä lapset ovat sitten neroja.

Siitä oli hyvä alkaa.

Avasin varovasti sivun ja ensimmäisenä tuli eteeni Taikaviitan

varusteluettelon. Muistan, miten mahtavalta tuntui paeta arjesta ja

naureskelin itsekseni kun kuvittelin että niitä olisi olemassa...

Alleviivasin varusteita, joita voisin ottaa sairaalaan mukaani:

- UhKa-pillerit (Unohda Kaikki - ei haittaisi yhtään)
- Pullollinen Nuijanukutussuihketta (jos alkaa käydä liian raskaaksi, voisi ottaa torkut välillä)
- KK eli KaukoKäskytin (vaikka kyllähän mulla tavallaan on se, isä osti mulle ovikellon joka soi keittiössä kun painan sitä makuuhuoneessa)
- Kiikarikiituri - lennättää katsojan linnuntietä tämän tiiraamaan kohteeseen (mä oon jo unohtanut miltä tuntuu käydä ruokakaupassa tai kävellä kadulla ja painaa suojatien nappia ilman että tarvii pelätä saavansa siitä viruksen tai bakteerin)
- TTTK eli tuiki tavallisten tavaroiden kutistaja (sopisi esim. epämiellyttävien ihmisten tapaamisiin, myös neulojen)
- Naurusuihke (kun hymy hyytyy, ei haittaisi jos voisi suihkaisemalla saada sen taas esille)
- Kättä pidempi nyrkki (ihan vaan varmuuden varalta...)

Sain välähdyksen jostain ihan muusta maailmasta ja mieleni ja kehoni sai pienen tauon

sairaudesta. Seuraavan hetken kohtaaminen olikin jo paljon helpompaa.

Joten - Aku Ankka tai joku muu ajatuksiasi pois tylsistä asioista vievä asia –

se on voimauttavaa! 

Pidä silmät auki, kuuntele itseäsi mutta älä hyvä ihminen pakottaudu lukemaan Akua

jos se ottaa vastaan – tarkoitus on, että löydät sen, mikä antaa voimia juuri Sinulle!

Missä tahansa tilanteessa oletkin, muista Arto Seppälän sanat,

jotka rakas serkkuni minulle kirjoitti hankalassa tilanteessa:

"Toivonkipinällä lämmittelevät kokonaiset kansakunnat"

Arto Seppälä

Nähdään taas!

-Smoothielli-