27. Tukahduta negatiivisuus

Olen sivunnut aihetta monessa kirjoituksessani.

Ajatusten voimasta,

siitä miten ne voivat vaikuttaa meihin - mitä teemme, mitä valitsemme, miten näemme kaiken - erityisesti:

Valitsenko ajatella 

positiivisesti

vai

negatiivisesti?

Kuulin erään kerran loistavan vertauksen negatiivisista ajatuksista. 

Alkoholisti, jolla on tavoitteena pysyä erossa alkoholista, sortuu heikkona hetkenä.

Yksi ryyppy johtaa toiseen,

sitten kolmanteen,

viidenteentoista...

Mikä oli ratkaisevin ryyppy?

Kolmastoista?

Kahdeksas?

Ei.

Ensimmäinen.

Ensimmäinen ryyppy ratkaisee.

Tässä tapauksessa -

ensimmäinen negatiivinen ajatus syöksee toiseen, sitten kolmanteen, neljänteen ja kohta ollaan niin syvällä solmussa itsensä kanssa, olo on paha ja mieli kiroaa koko olotilaa.

Mistä kaikki lähti?

Yhdestä negatiivisesta ajatuksesta.

Pysähdy, 

kuuntele,

valitse.

Muuta en voi sanoa kuin että kaikki versiot kokeilleena, kurinalaisuus ajatusten hallinnassa on kannattavin tapa pitää yllä kovaa taistelutahtoa tilanteessa kuin tilanteessa.

Nyt pihalla on harmaata ja vettä sataa - mutta minä elän, köllöttelen sohvalla kuin mikäkin pullin pukki - miksi antaisin huonon sään viedä energioitani?

Älä anna sinäkään.

Nähdään taas!

-Smoothielli-

26. Huomisen huolista...

...niinkuin joku viisas joskus sanonut:
Kuka niitä murehtimalla on päivääkään
lisännyt elämäänsä?

Yksi tapa selvitä selväpäisenä epävarmuuden velloessa on muistaa rauhoittava ajatus:
Kukaan Ei Tiedä Mitä Huomenna Tapahtuu.

Kukaan.
Ei kukaan.

Miksi surisin huomista, jonka tapahtumista en voi saada varmuutta tänään?

Miksi kantaisin huolta asioista joita ei vielä ole tapahtunut?

Olen monesti,
painotan,
hyvin monta kertaa,
monen Monta kertaa,
saanut muistuttaa itseäni siitä,
että en ole sen kummallisemmassa asemassa kuin kukaan muukaan.

Välillä sitä on tuntenut olonsa niin etukäteen tuomituksi, että on jo ikäänkuin nähnyt mitä tuleman pitää.

Vaikka kuvittelemiani asioita ei aina ole edes tapahtunut.

Me ihmiset olemme vain niin tottuneita säätämään ja määräämään ja hallitsemaan kaikkea, että sitä helposti unohtaa että kaikkeen ei voi vaikuttaa.

Kuten ennalta-arvaamattomiin sairauksiin, onnettomuuksiin - siihen että on vain väärässä paikassa väärään aikaan...

Joten - keskittyminen tähän hetkeen ja tämän päivän murheisiin voi olla juuri se, mitä pienen ihmisen tarvitsee jaksaa kantaa.

Huomisella on jo uudet murheensa.
Kohdataan ne sitten!


Nähdään taas!


-Smoothielli-

25. Älä ole uhri

Uhrina oleminen -
avuttomuuden tunteet,
elämän jälleen kerran yllättäessä
saattavat jäädä mieleen asumaan.

Uskon, että taistelu uhrina olemista
vastaan, on yksi tärkeistä
selviytymiskeinoista.

Olen järkeillyt, että jos päästän itseni ajattelemaan itseäni uhrina, menetän jollain tasolla valtaa omista ajatuksistani.

Miten tilanteissa, joissa voisin toimia, en enää toimisikaan "koska olen sairas".

Miten itse hidastaisin itseäni kulkemasta eteenpäin ja antaisin ulkoisten tekijöiden vähentää omaa toimintakykyäni.

Olen päättänyt, että en ole elämän ja tapahtuneiden asioiden uhri vaan elämän lahjasta nauttiva yksilö, joka aikoo repiä irti kaiken opittavan tästäkin rytäkästä.



Nähdään taas!



-Smoothielli-

24. Tappele!

Ja älä ikinä anna periksi.

Ei sitä varmaan hengissä olisi selvitty,
jos periksi olisi antanut.

Isäni kertoo yhden sairaalakeikan
jälkeen seisseeni eteisessä ja mutisseeni
kuin itsekseen, että

"en mä kyllä täältä
tappelematta lähde".

Joka solu, joka ajatus, koko minä keskittyi
voittamiseen ja taistelemiseen.

Alun: "eihän mun kannata edes harjata hampaita enää koska mä kuolen",
väistyi aika taka-alalle ja päätin
ainakin pistää kampoihin niin paljon kuin
ehtisin.

Uskon siihen, että mielen mennessä edellä,
tulee keho perässä.

Meidän uskomattomasti suunnitellut kehomme voivat olla paljon äkykkäämpiä kokonaisuuksia kuin mihin nykyajan resursseilla edes pystytään tutkimaan.

Joten - yksi syy siihen, että olen selvinnyt hengissä on se, että olen tapellut. Välillä niinkuin mielipuolinen, asenteella - "hah - mustahan ei näin vähällä eroon pääse".



Ihana ajatus arkeamme voimistamaan,
sain sen ystäviltämme:

"Täst' elon vuorille polku vie,
taistelun, riemun ja voiton tie.
Taistele! Voita!"

Zacharias Topelius
("Pienen pienellä muutoksella varustettuna")


Nähdään taas!


-Smoothielli-

23. Ota apu vastaan

 

Pienen lapsen äidin sairastuminen on herättänyt monien halun

auttaa. Jopa tuntemattomien.

Saimme keväällä sairastuessani kymmeniä tekstiviestejä,

joiden sisältö oli enemmän tai vähemmän seuraava:

”Haluamme auttaa.”

”Kertokaa heti jos on jotain mitä voimme tehdä.”

”Olemme täällä teitä varten.”

Arvelin tarjousten olevan voimassa pidemmänkin ajan päästä,

joten kirjoitin ylös paperille kaikkien nimet jotka ovat apua

tarjonneet.

(Niin ettäs tiedätte - täältä voidaan tulla vieläkin kerjäämään apua… )

Hississä tapaamamme naapurit tarjoutuvat lapsenvahdiksi

vaikka keskellä yötä ja toivovat että kertoisimme heti, jos on

jotain mitä voisivat tehdä.

Ongelmana on kuitenkin se, että emme itsekään tienneet

missä apua tarvitsisimme.

Koko tilanne oli niin surrealistinen, ihmeellinen, hämmentävä,

vakava mutta kukaan ei ollut kuitenkaan kuollut – emme

yksinkertaisesti osanneet siinä sopassa sanoiksi kuvailla

mitä kukin olisi voinut tehdä.

Organisointi ja asioiden pyöritys olivat osa edellistä elämää.

Avuntarpeet saattoivat ponnahtaa esiin keskellä päivää kaikkien

ollessa töissä, keskellä yötä kaikkien nukkuessa tai muuten

vain suunnittelemattomaan aikaan.

Nyt on siis henkilökohtaisesti koettu se, 

miten häilyvässä tilassa elävänä 

on vaikeata suunnitella avuntarvetta.

Perusasiat, kuten syöminen, peseytyminen ja arjen pyöritys

pitäisi kuitenkin pyöriä.

Onneksi ympärillämme oli ihmisiä, jotka ottivat enemmän tai

vähemmän tilanteen haltuunsa.

Perheestämme tuli välillä monilukuinen siskojeni pyörittäessä

arkeamme. Erityisen huojentavaa on ollut se, että viisaat

ystävämme ovat konkreettisesti ehdottaneet mitä voisivat tehdä.

Joku kysyy suoraan:

”Mitä ruokaa voisin tehdä teille?”

- Jeee! Ruokaahan pitää joka päivä syödä ja arjessa

joka on enemmän tai vähemmän pirstaleina, ruoanlaitosta voi 

tulla valtava haaste. 

Olemme saaneet monelta rakkaalta ystävältämme apua

ruoanlaitossa, kotiruokaa kotiinkuljetettuna.

Luksusta.

Tai toinen, joka sanoo:

”Minulla on vapaapäivä keskiviikkona, voisin ottaa pikkuisen mukaani

ja lähteä ulos hänen kanssaan!”

- Miten virkistävää lapsellemme päästä pois kotoa jonkun toisen kanssa

ja ajatella hetki jotain ihan muuta.

Elektroluksusta. 

Tai niin kuin rakas ystävämme oli miettinyt, miten hän pystyisi

meitä auttaa ja ehdotti erikoislaatuista järjestelyä:

”Kerätkää lakanapyykkinne ja pyyhkeet ja minä haen ne pestäväksi

niin ei teidän tarvitse pestä isoja pyykkejä ja yrittää saada niitä kuivumaan

kerrostaloasunnossa.”

- Kuin kivi olisi tippunut pois sydämeltä – ja miten otettuja me olemme

edelleen saamastamme avusta.

überluksusta.

Joten – yksi syy siihen, että olemme perheenä selvinneet näinkin hyvin,

on se, että meillä on ollut paljon ihmisiä 

– ystäviä 

– perhettä 

– rakkaita – lähellä ja kaukaa

ympärillämme, jotka ovat halunneet ja joiden olemme antaneet

antaa apuaan.

Vaikeata kuvitella miten olisimme selvinneet ilman heitä.

Nähdään taas!

-Smoothielli-