2. Pysy rauhallisena

Eikö ole ihmeellistä että  4. huhtikuuta 2013 kl. 08:36 jaan Facebookissa seuraavan kuvan:

Älä panikoi – organisoi!

Sille taidolle tulisi käyttöä samana päivänä.

 

Kl. 13:30 samana päivänä saan puhelun sairaalasta

ja kutsun tulla sinne saman tien.

Verikokeistani on näkynyt jotain ihmeellistä ja kertovat

haluavansa ottaaa muutaman lisäkokeen.

Totuus on, että lääkärit olivat jo terveyskeskuksessa jättämieni

kokeiden perusteella pystyneet toteamaan sairastavani akuuttia

leukemiaa.

Seuraavien tuntien, päivien ja viikkojen aikana tuli niin paljon

uutta kuultavaa ja koettavaa. Jatkokokeiden tuloksia, uusia kokeita,

paksu kansio jossa kerrotaan kaikki sairaudesta ja lääkityksestä,

henkilökunnan esittelyä…

Koska sain niin paljon tukea rakkaalta perheeltämme ja ystäviltämme,

pystyin keskittyä sulattelemaan kaikkea tapahtunutta.

Mieheni osoittautui olevan äärimmäisen stressinkin alaisuudessa

rauhallinen ja rationaalinen, eli siis ajatus juoksi nopeita ja suoria

ratoja pitkin päässä. Hän valoi minuun rauhallisuutta ja voimaa.

Ystävissämme oli myös aina joku, joka oli

nähnyt ihmeellisiä asioita tapahtuvan ennenkin.

”Eletään tämä hetki nyt ensin, sitten katsotaan miltä näyttää.”

”Ei mennä asioiden edelle.”

”Muista – ihmeitä on ennenkin tapahtunut.”

Mutta ei minulle, eikä kovinkaan monelle tuntemallenikaan!

Ihme ei tuntunut olevan mitään mikä minua kohtaisi.

Yritin vain ottaa asian kerrallaan,

saada sen jonnekin järjestykseen mieleni sopukoissa

ja jatkaa selviämistä hetkestä toiseen.

Rukoilin saavani voimaa ja etenkin rauhallisuutta.

Ystävämme jaksoivat pitää toivoa yllä ja valaa taistelutahtoa.

Tutustuin monien niiden kautta sotaterminologiaan,

koska taisteluun on jouduttu, on taistelua käytävä.

Sain kannustavia mottoja muisteltavaksi.

Eräs on”Talvisota”-elokuvasta ja puhutteli erityisesti

pohojalaasista juuristani johtuvaa periksiantamattomuutta.

"Meiltä voi kyllä vaatia...

(tauko)

...mutta meiltä voi olla paha tulla mitään ottamahan!"

Keräsin pieniä toivonpilkahduksia itseeni

ja ikäänkuin kiinnitin niitä sieluni sopukoihin.

Ne alkoivat vallata alaa rikotussa maailmassani ja muutamien

päivien jälkeen aloin saada voimakkaan varmuuden siitä,

että tulisin selviämään tästä taistelusta.

En vielä tiennyt miten, ihmehän se olisi,

mutta minusta ei näin vähällä eroon pääsisi.

Nyt – kauneimman kesän kokeneena, kauneinta syksyä odotellessa

voin vain todeta, että rauhallisena pysyminen on kullan arvoista.

Joten – jos sinä olet haastavassa tilanteessa – yritä pysyä rauhallisena

ja järjestää asiat päässäsi sellaiseen järjestykseen, että näet

toivon pilkahduksen jostain kulmasta. 

Sitä ei aina heti näe.

Odota.

Sitten kun se pilkahtaa, 

kerää kaikki tarmosi ja päätä päästä perille!

Nähdään taas!

-Smoothielli-